katsauksen infotilaisuuteen. Minä olen Toimitusjohtaja Juha Ruohola ja esittelen yhtiön tuloksen yhdessä Talousjohtaja Jyrki Paappa kanssa. Voitte esityksen aikana kirjoittaa kysymyksiä videon alla näkyvään viestilaatikkoon. Vastaamme kysymyksiinne kootusti tilaisuuden lopuksi. Me ollaan jatkettu tavoitteellista työtä kohti nolla tapaturmaa, ja tapaturmataajuus osalta, niin päästiin 4% kasvuun, ja vertailukautta korkeammat myyntihinnat kasvatti liikevaihtoa. Myynnin volyymi pysyi vertailukauden tasolla. Liiketuloksen osalta, niin vertailukelpoinen liiketulos jatkuvien toimintojen osalta parani EUR 5 million. Kuitenkin tuotantokustannusten nousu jatkui, mutta pystymme ne kattamaan sitten korkeammilla myyntihinnoilla. Kuluttajakysyntä koheni hieman heikon alkuvuoden jälkeen, eritoten Suomessa ja Ruotsissa. Volyymikehitys meni plussalle vähittäiskauppamarkkinassa meidän. Nyt tuotannon tehostaminen ja kustannussäästöt paransi kannattavuutta, mutta yhä tää vertailukelpoinen liiketulos, niin ei ole tyydyttävällä tasolla jatkuvien toimintojen osalta, että se ainoastaan on 1.7% tää meidän liikevoittoprosentti. Parannus oli kuitenkin selkeä, +EUR 5 million. Liiketulos parani Suomessa ja Tanskassa. Suomi eritoten niin paransi juoksua merkittävästi.
Tanska jatkoi hyvää kehitystään niinku edelliselläkin vuosineljänneksellä. Konsernin kustannusten osaltahan me ollaan kerrottu, että 3 million säästöohjelma on päätetty ja nytten Q2:n osalta niin toteutui EUR 1.5 million, kuin on luvattu. Jatkuvien toimintojen liikevaihto kehittyi myönteisesti myöskin Q2:lla, kun verrataan edellisten vuosien Q2-kehitystä. Liikevaihdon jakauman osalta voisin nostaa tässä esille se, että food service -puoli on, on jatkanut positiivista kehitystään ja ihmiset käy yhä syömässä ulkona ravintoloissa ja tää on meille, meille hyvä, hyvä kehitys. Sitten kun katsotaan vertailukelpoista liiketulosta kvartaaleittain jatkuvien toimintojen osalta, niin tää tämän vuoden Q2 oli, oli todella paljon parempi kuin 3 edellisenä vuonna. On merkittävästi inflaation ja kuluttajien ostovoiman kehitys yhtiön kotimarkkinoilla. Toisaalta tämän vuoden alussa energia ja logistiikkakustannukset ovat maltillisemmalla tasolla viime vuoden huippuun verrattuna, ja näin, näin on sitten käytännössä myöskin toteutunut. Baltia liiketoimintojen osalta niin saatiin viranomaishyväksynnät.
Tää kauppahan allekirjoitettiin viime vuoden joulukuussa. Me myydään Baltia-liiketoiminta virolaiselle Maag Gruppille. Nyt, viimeinen hyväksyntä tuli Viron kilpailuviranomaisilta heinäkuun aikana. Kun ollaan aikaisemmin kertonut, meillä on tää EUR 12.6 miljoonan säästöohjelma meneillään perustuen päätettyihin investointeihin ja muihin kehittämistoimenpiteisiin. Nää toteutuu tämän vuoden aikana ja viimeistään ensi vuoden puoleenväliin mennessä. Tuoteportfolio optimointi kuluttajakysynnän muutoksessa. Tätä me teemme jatkuvasti. Kaupalliset toimenpiteet, siellä meillä on ihan hyvää, hyvää menestystä. Kun ajatellaan strategista uudistumista, se edellyttää meiltä yhä parempaa kannattavuutta ja vahvempaa tasetta. Tässä olennais...
... kaupan toimenpiteet. Taloudellisen perustan vahvistaminen taseen osalta on esimerkkinä tämä Balti- ruokatalouksia kannattava kasvu. Ilmastoasioiden osalta, niin HKScan on mukana Financial Timesin Europe's Climate Leaders listalla ja valittiin taas meidän niin kun kolmatta vuotta tähän Europe's Climate Leaders listaukseen. Nää kriteerit on tuossa mainittu ja me ollaan aktiivisesti näitä asioita viety eteenpäin. Lisäksi kun katsotaan meidän arvoketjua, niin meillä on digitaaliset työkalut sopimustuottajien alkutuotannon osalta, näiden avulla me saamme yhä tarkempaa tietoa HKScan arvoketjun ilmastovaikutuksista, ja tämän datan avulla maatilat voivat kohdentaa ilmastotekonsa vaikuttavuudeltaan merkittävimpiin asioihin. Tästä eteenpäin. Kiitos! Aloitetaan tutun näköisellä kalvolla. Elikkä tuloksen, tulosmatriisilla ja, ja tuosta liikevaihdosta Juha oikeastaan jo taustoittikin asioita, mutta jos mennään tuohon käyttökatteeseen, niin käyttökate parani saman verran kuin vertailukelpoinen liiketulos, eli EUR 5 million. Kuten Juha totesi, niin tää taso ei meille vielä tällä taseella riitä, että yhtiöiden tuottama tulos, niin jätti nettotuloksen vielä miinusmerkkiseksi.
Jos mennään taseen puolelle, rahavirran puolelle, niin rahavirtaan pitää olla tyytyväinen, että rahavirtaa myöskin paino nousseet korkokulut. Ilman niiden nousua oltaisiin ylitetty. Tilanne on täysin toinen, paljon parempi kuin vuosi sitten. Korollinen nettovelka ja nettovelkaantumisaste, niin nettovelan osalta me ollaan EUR 10 million vuodenvaihdetta yläpuolella. Sitten toisaalta me ollaan, siinä on syklisyyttä ja me ollaan maaliskuun alapuolella saman EUR 10 million. Nettovelkaantumisaste kehitys molemmissa oikeansuuntainen ja, ja niin kuin todettu, niin siellä on taustalla meidän liiketoiminnan sykliin liittyvä käyttöpääomasitoutuminen ja, ja, ja meillä vapautuu vielä käyttöpääomaa tyypillisesti tässä heinä, heinä elokuun aikana ja sitten aletaan tekemään joulua varten jo varastoja. Velkaprofiili. Asiat jäivät kesken tuossa ennen, ennen häiriöitä yhteyksissä, eli otetaan sen verran alusta, että korollisten velkojen erääntymisjakauma on tutun oloinen. Meillä on alta vuoden erääntyvää lainaa erittäin vähän ja pääosa erääntymisestä on vuoden 2024 ja 2025 aikana.
Jos mennään tuohon kuvion oikealle puolelle, niin meillä on korollista velkaa yhteensä EUR 290 million. Tää ei ole nettovelkaa, vaan korollista velkaa ilman leasingvelkoja. Tämän lisäksi muistutuksena, että meillä on EUR 86 millionin hybridilaina, joka me käsitellään omana pääomana. Nythän lainaehtojen mukaan meillä olisi first mahdollisuus lunastaa tämä hybridi takaisin tämän kuluvan vuoden syyskuussa. Aikomus ottaa tämä hybridilaina, lunastaa pois markkinoilta. Investoinnit. Investoinneissa on aina vähän ajallista heilumista. Meidän vuotuiset investoinnit tulee olemaan hyvin, hyvin lähellä viime vuoden tasoa, mutta nyt tällä vuosineljänneksellä investoinnit oli jonkun verran korkeammalla tasolla, ja täällähän me perinteisesti halutaan painottaa tuota tummanvihreää ja vaaleansinistä osuutta, elikkä tuottavuuden parantamista ja strategisia investointeja. Niiden osuus kuluvallakin kvartaalilla oli yli puolet. Liiketoiminnan rahavirta ja käyttöpääoma. Rahavirtaan aikaisemmin sanoin, että ollaan tyytyväisiä. Käyttöpääoman osalta toi oikealla alhaalla oleva kuvio, kuvio kertoo, että ollaan sekä edellistä kvartaalia-. Mielestä liikevaihto tosiaan parani 9%.
Se tulee hintojen ja myyntimiksin kautta, että volyymit oli vertailukauden tasolla. Myyntimixiin voi siinä mielessä olla tyytyväinen, että vähittäiskaupan myynti ja siellä brändätty ja ennen kaikkea vielä jalostetummat tuotteet oli se, joka veti tätä myyntiä. Vertailukelpoinen liiketulos sekä myyntimixin, mutta ennen kaikkea myöskin tuottavuuden parantamisen takia oli sitten EUR 3.5 million. Ruotsin osalta Ruotsin kruunuhan on heikentynyt voimakkaasti vertailujaksoon verrattuna, ja siitä liikevaihdosta vertailukelpoisin kurssiin pitäisi kuluvan tai päättyneen kvartaalin lukuihin lisätä EUR 17 million, jolloin oltaisiin EUR 800,000, ja puolet laskusta selittyy valuuttakurssin kautta. Siellä oli kuitenkin niin, että kaupan omien tuotemerkkien osuus kasvoi ja kampanjamyyntiä harrastettiin meidän suunnalta aikaisempaa enemmän ja myöskin liharaaka-aineeseen oli korkea hinta ja kustannusinflaatio ihan samalla tavalla kun Suomessakin, niin Ruotsissa myöskin on edelleen voimissaan valitettavasti
Tanska on ollut hyvin tasainen parantaja meidän portfoliossa jo pidemmän aikaa. Liikevaihto nousi 3%. Siellä oli takana voimakas kasvu Food Service -puolella. Lisästi toteutetun lisäarvon suuntaan menevän strategian kautta, ja siihen liittyen myöskin uusi kypsennyslinjasto, joka valmistuu nyt aikataulun mukaisesti ja, ja käynnistyy kuluvan kuukauden aikana toi tuotanto niin antaa mahdoll... Lyhyesti ja nyt on aika kysymyksille. Täällä oli ensimmäinen kysymys: mitä kuuluu Rauman lakrinitehtaan investoinneille ja säästötoimille? Meillähän on siellä EUR 6 million säästöohjelma meneillään viime vuo... siellä toiminnan tehostamis päätöksiä ja, ja nää EUR 3 million säästötavoitteet tai säästöt tulee toteutumaan tämän vuoden osalta vuositasolla. Tästä ensimmäisestä päätöksestä tän vuoden aikana päätimme investoida Raumaan EUR 4.6 million siipikarjapuolen leikkaamon tehostamistoimenpiteisiin. Kuun loppuun mennessä. Kaikki nämä menee suunnitelmien mukaisesti ja muutenkin olen tyytyväinen, niin Rauman tehtaan suorituskykyyn tällä hetkellä ja, ja koko ajan Rauma parantaa juoksuaan.
Täällä oli seuraava kysymys. Saatavat rahat niin pankkilainojen takaisinmaksuun, ja emme näe vaikutusta saatavaan rahoitukseen jatkossa tästä päätöksestä, että siirretään hybridilainaan takaisinmaksu vuodella eteenpäin. Meillä on tarkoitus tätä liiketoiminnan kannattavuutta parantaa ja tätä kautta, niin plus sitten tämä Baltian myynti, joka nyt toteutuu kuun kolmosen loppuun mennessä. Hybridistä Jyrki, niin kommentoit, että se maksetaan sitten, aikomus on maksaa se ensi vuoden aikana. Poistetaan kommentti siinä mielessä. Hybridiä ei nyt ensimmäisessä mahdollisessa lunastushetkissä lunasta pois, vaan aikomus on toteuttaa se vuoden kuluttua. Tässä taisi olla kaikki kysymykset tällä kertaa. Kiitoksia paljon tästä tilaisuudesta ja toivotan kaikille hyvää loppupäivää! Kiitos. Hei!