Huomenta kaikille ja tervetuloa seuraamaan EcoUpin vuoden 2023 puolivuosikatsauksen webcastiä. Nimeni on Iina Aarni ja annan aivan pian puheenvuoron yhtiön Toimitusjohtajalle Matti Kaski, joka esittelee teille viimeisen puolen vuoden tuloksen sekä hieman markkinanäkymiä. Haluan kuitenkin ensin muistuttaa, että jälleen teillä on koko esityksen ajan mahdollisuus kysyä meiltä kysymyksiä, joihin vastataan sitten esityksen jälkeen. Nyt ole hyvä Matti.
Kiitoksia. Oikein hyvää huomenta minunkin puolesta ja tervetuloa tähän puolivuotiskatsaukseen. Ensimmäisen puolen vuoden aikana EcoUpin liikevaihto laski hieman vertailukaudesta viime vuodesta, mutta samanaikaisesti kannattavuutta pystyttiin parantamaan, vaikka markkina oli erittäin haastava. Ensinä muutama sana kuitenkin EcoUpin mitä EcoUp pitää sisällään. Tällainen lyhyt esittely niille, ketkä ei yritystä niin hyvin tunne. EcoUp koostuu kahesta osiosta. Meillä on kiertotaloustuotteet ja palvelut, joihinka kuuluu Ekovilla-eristeet, Ikivilla, Asfalttikuitu, Akustiikkakuitu, suurtehoimuroinnit. Sitten meillä on kevennysainemyyntiä ja asennusta ja rakennuseristeiden vastaanotto ja kierrätystä. Tästä valtaosan muodostaa nimenomaan nämä Ekovilla-eristeet, jotka on myöskin markkinoilla hyvin tunnettuja. Kiertotaloustuotteitten ja palveluitten lisäksi meillä on tällainen yrityksen sisäinen teknologia, teknologialiiketoiminta, kiertotalousteknologiat, joka koostuu tällaisesta patentoidusta tuotantolaitteistosta, jolla pystytään murskaamaan tällaisesta mineraalipohjaisesta jätettä, etupäässä nimenomaan mineraalivillajätettä tällöseksi pieneksi jauheeksi ja sitten me siitä kehitetään erilaisia lopputuotteita. Tässä EcoUp lyhykäisyydessään. Jos katsotaan meidän liiketoimintaa, niin meidän liiketoiminta, liikevaihto ja tulokset koostuu pääosin Ekovilla-eristeistä.
Toki siellä on sitten muita isoja suurtehoimurointeja ja näin, mutta Ekovilla-eristeet on meidän suurin liiketoiminta. Tilikauden merkitsevimmät tapahtumat tähän asti. Me ilmoitettiin tuossa kesäkuussa, että tässä teknologiapuolella ollaan toteutettu Helsingin kaupungin kanssa tällainen pilottihanke, jossa testattiin tällaista sementin korvaavasta uusioraaka-aineesta käytännössä etupäässä mineraalivillajätteestä valmistettujen Cubeco-palojen soveltuvuutta kaupunkirakentamiseen. Nämä Cubeco-palat ovat EcoUpin kiertotalousteknologian ensimmäinen tällainen potentiaalinen kaupallinen lopputuote. Pilottihanke on tehty. Tähän asti kokemukset on ollut erittäin hyviä. Työtä näiden Cubeco-palojen ympärillä tehdään edelleen ja mielenkiinnolla odotellaan, että mitä niistä sitten tulee. Tammikuun alussa me ilmoitettiin, että valmistellaan uutta Ekovilla-tuotantolaitosta Vantaalle ja ilmoitettiin, että pyritään saamaan tämän vuoden syksyllä se valmiiksi. Tavoite meillä on, että tämän vuoden loppuun mennessä saataisiin tehdas käyntiin. Kesäkuussa ilmoitettiin, että meillä on avainhenkilöille optio-ohjelma ja optio-ohjelman piiriin kuuluu alkuvaiheessa noin 10 avainhenkilöä. Ohjelman pituus on 3 vuotta. No sitten lukuihin.
Tammi-kesäkuun liikevaihto laski 3.8% vertailukaudesta ja liikevaihto oli EUR 13.5 miljoonaa euroa. Käytännössä tämä meni niin, että kuun ykkösellä pystyttiin vielä kasvattamaan varsinkin tammi- ja helmikuu oli semmosia, että lisäeristyksiä, omakotiremontteja tehtiin omakotitalojen yläpohjaremontteja ja lisäeristyksiä tehtiin Suomessa ja myöskin vientimarkkinoilla tosi paljon. Silloin tämä energiakriisi oli kaikista kuumimmillaan tammikuussa, ja silloin kaikki halus nopeasti lisää eristettä katolle ja säästää sitä kautta lämmityskuluissa. Sehän on kaikista tehokkain tapa säästää lämmityskuluissa nimenomaan tää yläpohjan lisäeristäminen. Kuun ykkösellä meillä siis liikevaihto vielä kasvoi ja sitten kuun kakkosella tipahti. Käyttökate meillä oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla EUR 0.8 miljoonaa euroa eli kahdeksansataa tuhatta euroa, joka oli 6% liikevaihdosta. Vertailukaudesta me ollaan käyttökatetta parannettu EUR 600 tuhatta euroa. Siitä huolimatta, että markkina on ollut haastava ja liikevaihto on hieman laskenut.
Kotimaassa meidän Ekovilla-tuotteet kasvatti markkinaosuutta. Laskeneessa uudismarkkinassa liikevoitto parani myöskin, vaikka poistot hieman nousi, niin vähän EUR 400,000 parempi kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Liiketoiminnan rahavirta oli negatiivinen ja etupäässä tämä johtui siitä, että me varastoitiin tai hankittiin paperia. Meidän Ekovillan raaka-aineethan kerätään sillä tavalla, että me tehdään kumppaneiden kanssa sopimuksia aina vuodeksi kerrallaan ja sitten paperia tulee tasaisesti koko ajan sen mukaan, mitä ollaan sovittu niin kuin viikoittain ja sitten me lajitellaan ja puhdistetaan se. Tuota niin nyt alkuvuoden aikana sitä on sitten varastoitu, koska kysyntä on ollut vähäisempää, niin sen takia on sitten rahaa sitoutunut varastoon enemmän. Alkuvuoden investoinnit meillä on ollut EUR 1.2 miljoonaa, kun edellisvuonna oli EUR 3.3 miljoonaa vastaavana aikana. Elikkä meillä investoinnit supistui aika merkittävästi yli EUR 2 miljoonalla.
Näistä investoinneista tämä kiertotalousteknologiaan kohdistui EUR 500,000 ja aikaisempana vuonna EUR 1.3 million. Elikkä rahamäärä, jota me tähän meidän teknologialiiketoimintaan alkuvuonna käytettiin, supistui alle puoleen. Tuota siitä huolimatta uskon, että alkuvuonna tehtyjä testejä ja muuta niin ihan hyvä tuottosuhde tuolle rahalle tuota niin tullaan saamaan. Näin uskon. No sitten vielä huhti-kesäkuun luvut. Liikevaihto laski 15.8% edellisvuodesta ja käyttökate parani hieman edellisvuodesta eli EUR 100,000. Liikevoitto meillä heikkeni, koska poistot kasvoivat sen verran kovasti, niin liikevoitto heikkeni EUR 100,000 Q2:lla. Vientimarkkinassa näkyy aika selkeästi tuo energiakriisin taittuminen ja samoin kuluttajakysynnän vaisuus. Vientimarkkinan kasvu taittui, oli kuitenkin edelleen suurin piirtein vertailukauden tasolla. Pientalosanerauksessa kotimaassa näkyy vaisu kuluttajakysyntä, mutta pientalosaneraus kuitenkin kasvoi selvästi edellisvuoteen verrattuna.
Näistä investoinneista kuu kakkosella nämä oli 600 thousand EUR ja edellisvuonna ne oli EUR 2.1 million vastaavaan aikaan. Kiertotalousteknologian osuus oli 200 thousand EUR ja edellisvuonna vastaavaan aikaan 700 thousand EUR. Elikkä kuu kakkosella varsinkin niin näky aika iso pudotus tuossa investoinneissa kiertotalousteknologiaan. Nämä tunnusluvut näkyy siinä tiedotteessa, mutta voidaan käydä vielä hieman läpi. Eli elikkä tiivistetysti liikevaihto koko vuonna on vähän päälle 3% laskussa edelliskauteen verrattuna noin EUR 13.5 million. Lasku sitten kuu kakkosella syveni hieman. Käyttökate meillä parani sekä kuu ykkösellä että kuu kakkosella ja kokonaisuudessaan oli noin 6% liikevaihdosta reilu 800 thousand EUR. Muutama sana sitten markkinanäkymistä. Ekovillalle ja sitä kautta EcoUpille Pientaloteollisuus on erittäin tärkeää. Omakotitaloihin käytetään paljon Ekovilla eristeitä ja sen takia meille on tosi tärkeää, että mitenkä pientaloja rakennetaan Suomessa.
Pientaloteollisuus PTT ry:n jäsenyritykset ilmoittivat kesäkuun lopussa, että tilauskanta on noin puolet pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tämähän indikoi sitten sitä, että kun pientalot pientalojen rakennusmäärät tippuu noin voimakkaasti, kun tilauskanta on puolet pienempi kuin edellisvuonna, niin siitä sitten kun ajatellaan, että milloin pientalot toimitetaan ja sitten Ekovilla eristää ne, niin siinä on niinku kohtuu pitkä pätkä, että se tulee tuolta talotehtaan tilauskannasta Ekovillalle liikevaihdoksi. Se niin kun indikoi, että tämä segmentti laskee aika kovasti ja pysyy toistaiseksi aika alhaisessa tasossa. Tilausmäärien pienenemisestä huolimatta ihmisiähän kiinnostaa omakotitaloasuminen ja rakentaminen. Elikkä pitemmällä tähtäimellä varmasti niitä tullaan rakentamaan, kun kuluttajat saa luottamusta talouteensa takaisin. Ehkä vähän tuo nousseet korotkin siitä sitten jossakin vaiheessa rauhoittuu ja ihmisillä tulee luottamusta. Korot ei ainakaan enää nouse, niin sitten uskalletaan lähteä rakentamaan paremmin.
Vielä kuluttajaluottamuksessa ei oo sellaista käännettä parempaan ollu, vaan Tilastokeskuksen mukaan kuluttajaluottamus oli vielä heinäkuussakin heikolla tasolla. Tuo on kuitenkin hyvä, että vaikka kuluttajaluottamus on heikko, niin siitä huolimatta asunnon ostoaikeita niitä kuitenkin oli suunnitteilla saman verran mitä pitkällä tähtäimellä. Elikkä kyllä ihmiset jossakin vaiheessa sitten nämä aikeensa toteuttaa ja asuntokauppa lähtee sitten käymään ja käyntiin ja sitä kautta myöskin uudisrakentaminen. Koroista muutama sana. Korot on nyt nousseet erittäin nopeasti kohtuullisen korkealle ja elinkustannukset on nousseet samalla tavalla. Korot jossakin vaiheessa lähtee laskemaan, mutta milloin niin, siitä nyt ei tietystikään mitään varmaa tietoa ole. Kyllähän niinkun ennusteissa on, että vuoden päästä tähän aikaan olis jo ensimmäiset korkolaskut tehty ja sitten näkymä olis mieluumminkin, että korot on laskemaan päin kuin nousemaan.
Rakentamisen markkinaan ei oo odotettavissa sellaista mitään nopeaa käännettä, vaan tämä asuntorakentamisen matalasuhdanne varmasti tulee kestämään nyt jonkinlaisen tovin, että mitään niin kuin sellaista ei oo näköpiirissä, että lähimmän puolen vuoden aikana esimerkiksi markkina tosi hienosti elpyis, vaan kyllä se on niin kuin todennäköisesti vähän pidemmän ajan juttu. Sitten tuo vihreä siirtymä ja siihen liittyvä sääntely tukee ehdottomasti EcoUpin liiketoimintoja, esimerkiksi saneerausliiketoimintaa. Kun omakotitaloista halutaan tehdä energiatehokkaampia, niin EcoUpin Ekovillan eristeet ja meidän saneerauskonsepti sopii siihen erittäin hyvin. Kuluttajat ovat edelleenkin erittäin ympäristötietoisia ja kiinnostuneita ekologisista ratkaisuista. Ekovilla-eristeet ovat hiilinegatiivisia. Niiden valmistus sitoo hiilidioksidia ja sitä kautta on osaltaan mahdollistamassa tällaista hiilineutraalia rakentamista. Kiertotalousteknologialiiketoiminnan kehitystyön ensimmäinen tällainen potentiaalinen lopputuote, joka tuossa kuvassa näkyy, tämä Cubeco-palikka, niin sen ympärille jatketaan töitä. Tämä Cubeco-palikka mahdollistaa erityyppisiä ulkoilmarakentamisen ratkaisuja.
Siitä voi tehdä kukkalaatikoita, muuria, pöytää, penkkiä, äänivallia ja vaikka minkä, minkälaisia erilaisia mahdollisuuksia antaa tällaisen ulkoilmarakentamiseen. Meidän keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet on edelleenkin aiemmin kerrotun mukaiset, eli 2026 vuoden loppuun mennessä tavoitellaan noin EUR 65 miljoonan liikevaihtoa ja 20% tai yli olevaa käyttökatemarginaalia. Hyvä.
Kiitos Matti.
Joo.
Täältä on muutamia kysymyksiä tullut. Ensimmäisenä. Mistä johtuu, että liiketoiminnan rahavirta oli alkuvuonna raskaasti negatiivinen?
No niin, tuossahan sitä jo vähän kävinkin läpi. Elikkä alkuvuoden aikana me varastoimme ja meidän paperivarastot nousi aika paljon. Meidän paperien ja samoiten pahvien ja muiden Ekovilla-tuotteen raaka-aineiden hankinnat. Koska tää raaka-aine on kierrätystavaraa, siinä on siis erityyppisiä pahveja, kartonkeja, paperia ja suurin osa näistä tulee ihan kuluttajilta kerätyistä raaka-aineista. Mitä te kuluttajat viette tai mitä me viemme pahvinkeräykseen ja sanomalehtikeräykseen ja muuhun ja me sitten tehdään meidän yhteistyökumppaneiden kanssa sopimukset aina seuraavalle vuodelle näistä raaka-aineista. Nyt sitten viime vuonna meillä oli erittäin kova pula näistä raaka-aineista. Ne loppuivat kesken viime syksyn aikana, niin tälle vuodelle me ollaan varauduttu siihen, että Ekovilla-eristettä pystytään valmistamaan aivan varmasti niin paljon kuin on kysyntääkin. Teimme sitten meidän yhteistyökumppaneiden kanssa sopimukset suurimmasta määrästä näitä raaka-aineita.
[Foreign language] Nyt alkuvuoden aikana, kun tuotteiden kysyntä on ollut pienempää, raaka-ainetta on kuitenkin tullut sopimusten mukaisesti, niin me olemme sitten puhdistaneet ja varastoineet tätä raaka-ainetta ja siihen on sitten sitoutunut pääomaa.
Joo, hyvä, kiitos. No sitten mitä järkeä on rakentaa lisäkapasiteettia tilanteessa, jossa markkina sulaa ja kapasiteettia on jo nyt enemmän kuin tarpeeksi? Viitaten varmaankin siihen Vantaan tuotantolaitokseen.
Kyllä tuo on hyvä kysymys. Tätä Vantaan tehdasinvestointia ei oo tehty sillä perusteella, että pelkästään tarvittais lisää kapasiteettia. Meille iso osa näistä raaka-ainevirroista kertyy totta kai pääkaupunkiseudulta, koska iso osa suomalaisista asuu täällä pääkaupunkiseudulta. Tällä hetkellä meil on sellainen tilanne, että pääkaupunkiseudulta tulevat raaka-aineet otetaan meidän Vantaan toimipisteellä vastaan. Ne lajitellaan ja sitten ne puristetaan paaleihin ja sen jälkeen ne sitten kuljetetaan meidän tehtaille Kuusankoskelle ja Kiiminkiin. Tehtaalla valmistetaan näistä papereista eristettä ja ajetaan sitten takaisin tänne pääkaupunkiseudulle, jossa ne sitten puhalletaan ihmisten koteihin. Tämä tehdasinvestointi tehostaa meidän tuotantoa ja ennen kaikkea logistiikkaa. Elikkä me vähennetään sillä niin paljon tämmöstä rekkarallia, että se on kyllä niinku sitäkin kautta sitten järkevä ja kannattava investointi.
Kiitos. Vielä ois yks kysymys jäljellä. Miksi teknologiapuolen testit ovat vieneet kauan aikaa? Ovatko ne olleet onnistuneita tähän asti?
Tämäkin on hyvä kysymys. Meillähän teknologiapuolella kehitetään tuotteita useille eri alueille. Elikkä on useita tämmösiä tuotesovelluksia. Osa niistä on sellaisia, jotka on lopetettu, mutta nämä minkä kimpussa ollaan oltu nyt tämä vuosi, niin niissä ei oo tullu mitään sellaista niin kuin estettä, että oltais jouduttu niin kuin hautaamaan, vaan päinvastoin, testit on ollu erittäin hyviä tähän asti. Testipolku on aika pitkä. Jos ajatellaan esimerkiksi tuote, joka tulee vaikka sisätiloihin, niin ensinnä kumppaneitten kanssa potentiaalisten asiakkaitten kanssa testataan tämmöset tekniset ominaisuudet. Miten se soveltuu sinne tuotantoon? Lujuudet kaikki muut. Sitten kun on päästy niin pitkälle, että meidän tuote soveltuu hyvin siihen asiakkaan tuotteeseen. Sen jälkeen sitten tehdään kaikki M1, eli tämmöset sisäilmapäästömittaukset, jotka kestää helposti pari kolme kuukautta ja muita vastaavia.
Niin, nää on aika pitkiä testejä ja niitä ei voi tehdä sillä tavalla, että tehtäis kaikki yhtä aikaa, koska aina ensinnä pitää olla se lopullinen resepti ja käyttökohde selvillä ja sen jälkeen vasta voidaan sitten tehdä kaikki niinku lopulliset testit. Niin, tie on aika pitkä, mutta tähän asti ollaan menty aika hyvin eteenpäin nyt varsinkin tämän vuoden aikana.
Hyvä, kiitos. Minä kiitän täältä tuota omalta osaltani tästä webcastista.
Paljon kiitoksia minunkin puolesta ja mukavaa alkavaa syksyä kaikille.