Huomenta kaikille. Tai huomentapäivää ja tervetuloa kuulemaan Loihde-konsernin kuulumisia vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Eli mä olen Samu Konttinen ja oon Loihde-konsernin toimitusjohtaja. Mennään tällaisella agendalla läpi, että kerrataan alussa hieman Loihden liiketoimintaa, minkälaisessa ympäristössä me toimitaan ja minkälaisia palveluita meidän asiakkaille tuotetaan. Sukelletaan sitten katsomaan tätä vuoden ensimmäistä neljännestä ja siihen liittyviä keskeisiä tapahtumia ja kerrataan sitten lopussa noi näkymät loppuvuodelle ja myös meidän strategiaperiodien taloudellisia tavoitteita kerrataan. Eli tällaisella agendalla eteenpäin ja lopussa on aikaa ottaa kysymyksiä niin kuin ollaan aikaisemminkin tehty. Elikkä kertauksena niin Loihde, niin me ollaan digitalisaation ja turvallisuuden rakentaja. Ollaan palveluyhtiö. Meillä on kaksi pääliiketoimintaosa-aluetta. Toinen on digitaalinen kehittäminen, jossa me autetaan meidän asiakasorganisaatioita hyvin monipuolisesti erilaisten digikyvykkyyksien kehittämisestä, kehittämisessä.
Se voi olla asiakkaan tarvitsemaa ohjelmistokehitystä tai teknologiaosaamista, erilaisia pilvitransformaatioita, data-analytiikkatekemistä, tiedolla johtamisen konsultointia, tekoälyyn liittyvää tekemistä eli hyvin monipuolisesti erilaisia digitaalisen kehittämisen konsultointipalveluita asiakkaille. Tää toinen liiketoiminta-alue on turvaratkaisut, missä me autetaan asiakkaita käytännössä turvaamaan liiketoiminnan jatkuvuus sekä fyysisen maailman uhilta että myös verkkopuolen uhilta. Näiden kahden pääliiketoiminta-alueen lisäksi tai niiden välillä meillä on tosi mielenkiintoisia synergiakyvykkyyksiä, integraatiokyvykkyyksiä, eli miten me hyödynnetään meidän osaamista ja palasia näistä molemmista puolista ja luodaan sieltä asiakkaille kokonaisuuksia, jotka on hyvin hyvin markkinoilla erottuvia ja hyvin asiakkaille sopivia. Näiden yhteistarjomien lisäksi niin luonnollisesti meillä on aika paljon ihan yhteisiä asiakkuuksia, joissa me pystytään sitten asiakkaita vain yhdeltä luukulta auttaa monipuolisemmin asiakkaan erilaisissa tarpeissa.
Jos katsotaan nyt näitä kahta liiketoiminta-aluetta, vähän sipulia kuoritaan pidemmälle, niin jos aloitetaan vaikka sieltä turvallisuudesta, niin me ollaan siis ainutlaatuinen toimija tässä kontekstissa, että meiltä löytyy sekä fyysinen turvallisuus, komponentteja, kuten kulunvalvonta, lukitus, kameravalvontaratkaisut, mutta myös digitaalisen turvallisuuden ratkaisut. Usein käytetään myös termiä kyberturvallisuus, ja me nähdään tämä turvallisuus yhtenä kokonaisturvallisuuskonseptina eikä haluta katsoa näitä kahtena erillisenä siilona, vaan auttaa asiakkaita ratkomaan kaikkia heidän liiketoiminnan jatkuvuuteen liittyviä turvallisuuskysymyksiä. Sitten taas tässä digitaalisessa kehittämisessä sen voisi myös ehkä jakaa kahteen osioon, että ensimmäinen osio, missä autetaan asiakkaita heidän digistrategioiden luomisessa ja tiedolla johtamisen mallien luomisessa. Puhutaan käytännössä suunnittelutyöstä. Sitten toinen osa on varsinaisesti tätä digitaalista kehittämistä, siihen liittyvää designia, tekoälyn hyödyntämistä ja analytiikkaa eli toteutusta. Eli molemmat osa-alueet, sekä se suunnittelutyö että myös se toteutus.
Näiden kaikkien neljän palluran välillä, niin kuin tästä kalvolla näkee, niin löytyy koko ajan enemmän ja enemmän tosi mielenkiintoisia yhdistelmiä, joita sitten asiakkaille hankekohtaisesti teemme. Joitain nostoja meidän strategian kulmakivistä. Ensimmäiseksi toimitaan kasvumarkkinoilla, niin halutaan ilman muuta kasvaa ja olla kasvuyhtiö. Sen lisäksi niin meillä on vielä jonkin verran töitä jäljellä kannattavuuden parantamisessa. Me ollaan siinä kyllä menossa tosi hyvään suuntaan, mutta ilman muuta orgaaninen kasvu ja kannattavuuden parantaminen on käytännössä taloudellisen tarkastelun näkövinkkelistä niin ytimessä meille. Meillä on vahva tase. Me aiotaan tehdä yritysostoja. Me ollaan oltu hyvin avoimia siinä, että yritysostot on ilman muuta osa meidän kasvustrategiaa, mutta meillä tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että me haluttais yritysostoilla laajentua kokonaan uusille liiketoiminta-alueille, vaan nää yritysostot tulee kohdentumaan joko tähän digitaaliseen kehittämiseen tai turvallisuuteen tai joihinkin liiketoiminta-alueisiin, mitkä leikkaa näitä molempia.
Kokonaan uusia bisneksiä, joille synergiat olisi epäselvät näiden kahden bisneksen välillä, niin todennäköisesti sellaisia yritysostoja ei tulla tekemään. Me keskitytään siis näihin kahteen liiketoiminta-alueeseen, digitaaliseen kehittämiseen ja turvaan. Meillä oli konsernissa vielä vähän aikaa sitten kyydissä liiketoiminta-alueita ja yhtiöitä, jotka ei oikein näihin mahtunut, ja me ollaan niitä tässä pikkuhiljaa koko ajan divestattu pois. Haluttu varmistaa, että tää meidän kokonaisuus on mahdollisimman selkeä. Sitten näiden bisnesten välillä, niin meillä on vielä paljon mahdollisuuksia lisää kairata esiin synergiaetuja kuin myös synergiaetuja kustannusmielessä. Kaikissa liiketoiminta-alueissa ja yhtiöissä, joita konserniin kuuluu, niin esimerkiksi tiettyjä back office -toimintoja, kuten vaikka finanssipuoli tai IT-asia, niin ei näitä kaikkia tarvitse joka yhtiössä aina uudelleen ratkaista, vaan pystytään tekemään yhteisesti asioita ja tätä kautta myös saavuttaa synergiahyötyjä. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä, niin ilman muuta meidän omat ihmiset on meidän strategiassa aivan keskeisiä.
Me ollaan palveluyhtiö ja halutaan olla meidän työntekijöille, meidän ihmisille se maailman paras työpaikka. Meidän työtyytyväisyyteen liittyvät mittaukset, kuten esimerkiksi eNPS-luvut, niin ne on varsin hyvällä tasolla, mutta näihin ei koskaan saa tuudittautua, että aina on parannettavaa ja tää on meille keskiössä kaikessa, mitä me teemme. Hypätäänkin katsomaan tätä alkuvuotta eli ensimmäistä neljännettä. On kyllä ilo sanoa, että vuosi on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle. Että olen varsin tyytyväinen meidän kokonaisuuteen ja itse asiassa kaikkiin palasiin, mitkä tän kokonaisuuden rakentaa. Koko konsernin osalta niin liikevaihto kasvoi 17% ja me tehtiin viime keväänä yksi yritysosto ja tää yritysosto pois lukien kokonaan, niin puhdas orgaaninen kasvu oli 9%. Tämä ostettu yritys myös on tietysti kasvanut ja se on tietysti sitten orgaanista kasvua, joka ei tässä 9%:ssa näy.
Jos tän ostetun yrityksen orgaaninen kasvu olisi tässä mukana, niin me oltaisiin siellä ilman muuta yli 10% orgaanisessa kasvussa. Nää on raportoidut luvut ja ollaan tosi tyytyväisiä näihin. Tuloksen osalta ollaan pidetty tätä oikaistua käyttökatetta sijoittajille ja itsellemme kaikkein tärkeimpänä kannattavuuden mittarina. Kaikki tasepuolen arvonalennukset ja tällaiset niin ne pois siivottuna, niin silloin puhutaan käyttökatteesta, mikä palveluliiketoiminnassa on tyypillisesti se kaikkein merkittävin tulospuolen komponentti. Tässä me ollaan menossa hyvään suuntaan. Ei olla vielä sillä tasolla, minne me halutaan päästä.
Mä oon hyvin luottavainen mille me tullaan pääsemään, mutta ollaan tekemässä selvää tulosparannusta, että viime vuoden Q1:een verrattuna niin oikaistu käyttökate lähes kolminkertaistui ja mennään ilman muuta oikeaan suuntaan ja oon tosi tyytyväinen molemmista näistä sekä tuosta 17% tai orgaanisesti 9% kasvusta kuin myös tuosta käyttökatteesta EUR 1.2 miljoonaa, joka siis lähes kolminkertaisesti parempi vertailukauteen verrattuna. Sitten jos sukelletaan pikkaisen näitä meidän kahta liiketoiminta-aluetta, mitä sieltä löytyy, niin digitaalisessa kehittämisessä oli tosi mainio neljännes, että tää viime keväänä tehty Talent Base -yritysosto ja tuossa meidän syksyllä tapahtuneessa brändiuudistuksessa Talent Base muuttui sitten Loihde Advisoryksi. Mutta tämä yritysosto huomioiden niin 47% kasvu, mutta orgaanisestikin 20 prosenttia. Kyllä 20% orgaaniseen kasvuun ollaan tosi tyytyväisiä. Kasvun ajurina on käytännössä, että kyllä tää meidän tarjooma on tällä hetkellä aika vahva.
Kun katsoo näitä meidän kolme digitaalisen kehittämisen yhtiötä eli Loihde Advisory, Loihde Analytics ja Loihde Factor. Nää kolme yhtiötä kukin on siinä omassa tarjoama-alueessaan tosi vahva, mutta nää kolme yhdistettynä, niin meillä on kyllä tosi vahva kokonaisuus. Puhutaan dataosaamisesta, analytiikkaosaamisesta, tekoälyosaamisesta, designosaamisesta, ohjelmistokehitysosaamisesta ja läpi käytännössä kaikkien johtavien teknologioiden. Että me ei olla teknologiariippuvainen tai promota mitään jotain yhtä tiettyä teknologia-alustaa, vaan toimitaan asiakastarpeiden mukaisesti. Kasvun takana on tietysti, bisneksessä, joka on pääosin konsultointiliiketoimintaa, niin kyllähän me ollaan saatu meidän toimituskapasiteettiin meidän volyymia ylöspäin. Meillä oli hyvin onnistunut rekrytointi viime vuoden lopulla ja ainahan tässä puhutaan sitten tästä rekrytoinnin ja attrition suhteesta eli tästä nettomuutoksesta, niin ollaan siinä mentiin viime vuoden lopulla tosi hyvin eteenpäin ja nyt sitten Q1:llä päästiin käytännössä ulosmittaamaan tää toimituskyky ja käyttöasteet oli hyvällä tasolla.
Me ollaan alettu aika systemaattisesti nyt rakentaa myös meille kumppaniverkostoa ja yhtiöllä tää kumppaniverkostoon keskittyminen aikaisemmin on ollut ehkä hieman pienemmällä huomiolla, mutta nyt me siihen panostetaan ja se on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Luonnollisesti kumppaniverkostolla halutaan mahdollistaa se, että pystytään vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin myös semmoisella laajuudella, mihin se oma kapasiteetti ei joka hetkessä riitä ja taivu. Tietysti se tasoittaa myös sitten tilanteita, että jos jossain kohtaa ei ole hankkeita kaikille asioille, niin kumppaniverkoston kanssa niin tällaisesta tyhjäkäynnistä ei tule samalla tavalla kuluja kuin omassa palkkalistalla olevasta porukasta. Mä olen tosi tyytyväinen myös, että kun katsotaan tätä kolmen yhtiön yhdistelmää, niin sen lisäksi, että jokainen näistä yhtiöistä yksinään performoi tällä hetkellä tosi hyvin, mutta meillä on koko ajan enemmän ja enemmän ja enemmän hankkeita, missä me toimitetaan asiakkaalle kokonaisuuksia, minne tulee kai useammasta kuin yhdestä yhtiöstä tekijöitä.
Tämähän on tässä tämä meidän ikään kuin strateginen ydin toimii verkostomallina. Se antaa jokaisen yhtiön elää sitä omaa terävyyttä ja meillä on eri yhtiöissä erilaisia palkkamalleja, mikä tekee meistä kilpailukykyisiksi tuolla työmarkkinoilla, mutta samaan aikaan asiakkaalle me pystytään aina esiintymään yhtenä Loihdena, joka pystyy hyvin monipuolisesti asiakkaan digikehitykseen liittyviä haasteita ratkomaan. Tämä on osoittautumassa tämä malli aika mielenkiintoisesti. Ei ehkä se kaikkein tyypillisin täysin integroitu malli, mutta me ollaan tyytyväisiä tähän meidän valintaan nyt mennä tällaisella kolmen kärjellä, mutta kuitenkin yhtenä rintamana. Sitten viimeiseksi, mistä mä haluisin lyhyesti sanoa, niin mä oon tosi tyytyväinen meidän kasvuun Ruotsissa, että meille tuli tuon viime keväänä tehdyn Talent Base -yritysoston myötä pieni, sanoisinko sillanpääasema Ruotsiin ja Ruotsissa meidän kasvu on nopeaa, että jos tota orgaanisesti kasvettiin tällä alueella 20 %, niin Ruotsissa kasvetaan selvästi nopeemmin kuin tuo orgaaninen kasvu.
Toki Ruotsin liiketoiminta on vielä volyymissa pientä, että ei ehkä hirveän merkittävässä roolissa siinä mielessä, mutta suunta on hyvä ja ollaan myös onnistuttu palkkauksissa Ruotsissa, mutta myös pystytään aika hyvin asiakkaalle Ruotsissa toimittaa hankkeita suomalaisten voimin. Yleiskuva tosi positiivinen, hyvä alku vuodelle ja hyvin ollaan onnistuttu. Markkinallahan on kova kisa osaajista. Tietysti tää kova kisa osaajista ei oo täs mihinkään poistumassa, että se on varmasti tulevaisuuden kasvun osalta jatkossakin se haaste, mitä vasten tässä kamppaillaan. Hyvä alku vuodelle ja kiitokset meidän omalle väelle. Oon tosi tyytyväinen tästä ensimmäisestä neljänneksestä. Turvaliiketoiminnassa. Tässäkin, niin ollaan tyytyväisiä. Ilman muuta odotusten mukaisesti mennään eteenpäin.
Hyvä muistuttaa, että meillä on tämä yksi turvallisuuskonsepti, eli meidän kyky tuoda sekä kyberturvaa että fyysistä turvaa yhdeltä toimittajalta, niin tämä on tosi erottuva markkinoilla ja koko ajan enemmän ja enemmän asiakkaat ymmärtää, kuinka tärkeää turvallisuutta on katsoa kokonaisuutena eikä näin eri siiloissa. Tässäkin se digitalisaatio vaikuttaa sillä tavalla, että jos katsoo tuota klassisia fyysisen turvan ratkaisuja, jotain lukitusratkaisuja, kulunvalvontaratkaisuja, niin kyllä siellä alkaa aika pieni osa enää olla, että sinne tehdään niin kuin pelkästään mekaanisia ratkaisuja, vaan kyllä nämä kaikki kulunvalvonta- ja lukitusratkaisut, niin kyllä nekin alkaa sähkö- ja tietoverkoissa menemään ja sitä kautta niin tämä digitalisaatio on ilman muuta sateenvarjo, mikä kaappaa tämän koko turvallisuuden alleen ja myös tällöin niin kuin tietoverkko-ymmärrys on tosi tärkeää. Ei pelkästään kyberturvan osalta, vaan tämän kokonaisuuden osalta.
Me ei tässä nyt raportoida turvaliiketoiminnassa digiturvan ja fyysisen turvan lukuja erikseen, mutta tän 4% kasvun alla on, että molemmat kasvoivat ja näistä digitaalinen turvallisuus on volyymissa hieman pienempi kuin tää fyysinen turva, mutta tää digitaalinen turva, kyberturva kasvoi nopeammin. Eli jos kokonaisuus menee 4%, niin digiturva sitten kasvoi sitä hieman nopeammin. Negatiivisena haasteena eli komponenttipula kyllä on hidastanut meidän toimituksia ja komponenttipula meille on joissain tapauksissa aivan suora viivaste. Eli joitain meidän itse toimittamia verkkolaitteita tai vaikka palomuurilaitteita tai fyysisen turvan ratkaisuja, niin laitteistosaatavuus on huonontunut, mutta on myös epäsuoria vaikutuksia, että asiakkaan jotkut omat projektit ovat komponenttipulasta johtuen viivästyneet ja tää tuo sit vaan niinku dominoefektinä viivästyksiä meille, että meillä on myynti tässä kyllä saadut tilaukset on menneet hieman paremmin kuin tää liikevaihdon kasvu, mitä saatiin nyt näkyviin, mutta katsotaan, miten maailma tossa menee eteenpäin.
Identiteetti- ja pääsynhallinta-osaaminen on yksi meidän kompetenssialue. Oon tosi tyytyväinen, miten se on tässä alkuvuonna mennyt. Siellä on muutamia tosi makeita voittoja ja kilpailijavaihtoja. Kyllä kun maailma menee enemmän ja enemmän pilveen ja ratkaisut monipuolistuu, niin kyllä tämän pääsynhallinnan merkitys kasvaa tässä kyberturvallisuuskokonaisuudessa koko ajan. Tosi tärkeä osa tätä meidän kyberturvallisuustarjoomaa on meidän valvontapalvelu CSOC, ja me tässä alkuvuoden aikana niin elevoitiin kaikki meidän asiakkaat tällaiselle 24/7 tasolle, että osa asiakkaista oli 8/5 eli 8 tuntia valvontaa ja 5 päivänä viikossa. Nyt tämän osalta tämän Ukrainan kriisin johdosta nähdään, että siellä aktiivisuus verkkohyökkäyksissä lisääntyy, niin nostettiin meidän kaikki asiakkaat tällaiselle 24/7 tasolle.
Sitten fyysiseltä turvalta, niin ehkä tällainen mainitsemisen arvoinen, että me ollaan viime vuoden aikana niin voitettu aika paljon isoja kilpailutuksia, ja siellä meillä on esimerkiksi moniin isoihin sairaalahankkeisiin niin toimituksia meneillään lukitukseen, kulunvalvontaan ja hoitajankutsujärjestelmiin liittyen. Näkymät on tässä kyllä positiiviset ja vaikka tämä komponenttipula nyt tuo hieman harmaita hiuksia ja tekee liiketoiminnan ennustettavuudesta vaikeaa, mutta isossa kuvassa niin meidän näkymät, että nämä on molemmat kasvavia markkinoita. Kyberturva pitäisi kasvaa nopeemmin kuin tämä fyysinen turva, mutta tämä kokonaisuus niin ilman muuta nähdään meillä kasvumahdollisuutena ja tämänkin liiketoiminta-alueen osalta, samoin kuin se digitaalinen kehitys, niin ollaan tyytyväisiä tähän vuoden alkuun. Sitten tuon tähän muutamia tällaisia asiakascaseja. Nämä on yleensä hyvin kuvaavia, että mitä yhtiö oikeasti tekee. Tässä on ensimmäinen mikä me nyt nostetaan, on Kuopion Energia.
Tossa kun katsoo, et miten me sinne toimitaan, niin tää on mun mielestä aivan loistava esimerkki täs meidän kokonaisuuden voimasta ja kyvykkyydestä. Luonnollisesti Kuopion Energia ja muut tän tyyppiset yhtiöt, jotka toimii kriittisen infrastruktuurin ja huoltovarmuuden kannalta hyvin tärkees yhteiskunnallisessa roolissa, niin turvallisuus on osa-alue, jossa ei mielellään paljoa tee kompromisseja. Me ollaan Kuopion Energialle, niin toimitetaan heidän tota sähköverkko, kaukolämpö ja energiantuotannon kaikki noi tietoliikenneverkot sinne, heidän sisäverkot. Sen lisäksi kyberturvaan liittyvä CSOC-valvontapalvelu ja muitakin kyberturvaratkaisuja. Me toimitetaan koko heidän infrastruktuuriin kameravalvontaratkaisut ja prosessien valvonta, mut myös toimitetaan tämmönen ajoporttien ylläpito ja rekisterikilpien tunnistusteknologia, et hyvin monipuolisesti tehdään asioita tälle kyseiselle asiakkaalle. Tän listan kun katsoo, et mitä me tässä tehdään, niin uskallan tässä kyllä ihan luottavaisin sanoin, et ei löydy Suomesta ketään toista toimittajaa, joka yhtenä toimijana pystys tän tyyppisen kokonaisuuden asiakkaalle viemään.
Toinen asiakascase, jota tässä nostetaan eteenpäin. Nostetaan esiin, tämä on nyt anonyymi, mutta hyvin merkittävä kiinteistöalan toimija. Tämä asiakkuus lähti liikkeelle meidän yhdestä digitaalisen kehittämisen yhtiöstä, joka teki yhtä yhtä osa-aluetta kyseiselle asiakkaalle pitkään ja ollaan sitten sieltä pystytty asiakassuhdetta syventämään ja leventämään ja lähdettiin sieltä datahallinnasta ja master datamalleista ja datan laadunhallinnasta liikkeelle. Tällä hetkellä toimitetaan sinne data-alustoja ja niihin liittyvät ylläpitopalvelut, koko dokumentinhallintaympäristö, CRM-uudistus, CRM:ään liittyvä datan laadunhallinta ja viimeisenä nyt myös kyberturvan valvontapalvelu, tämä CSOC. Tämäkin on hyvä esimerkki tästä meidän kokonaisuudesta ja ehkä vielä parempi esimerkki siinä mielessä verrattuna siihen Kuopion Energiaan, vaikka sekin on erittäin upea case. Tämä on myös esimerkki, missä tämä digitaalinen kehittäminen ja myös turvabisnes yhdistyy.
Kun katsoo tätä teollista logiikkaa, niin asiakkaat kun digitalisoi omaa liiketoimintaa, niin sehän on ihan selvä, että tää digitaalisuus on tyypillisesti myös se yks isoin ajuri tolle verkkorikollisille. Silloin kun tehdään digitaalisuuteen liittyviä ratkaisuja, niin on tosi tärkeet pitää pitään myös tästä turvallisuudesta huolta. Ollaan sen suhteen myös niinku aika harvinaislaatuinen toimittaja, et tän digikehityskyvykkyyden lisäksi meiltä löytyy myös kyberturvaosaamista ja kyberturva on hyvin laaja kattaus erilaisia valvontapalveluita. Nää on 2 hyvää casea mun mielest, haluttiin tuoda ne esiin meidän sijoittajille ja muulle kuulijakunnalle ehkä paremmin hahmottaa, et minkä tyylisiä asioita me sitten meidän asiakkaille tehdään. Vähän näitä muita KPIta katsotaan, niin henkilöstömäärä hyvin kasvussa, että täästä on nyt sit nämä yritysmyynnit siivottu pois. Tää kuvaa nimenomaan näitä meidän jatkuvia toimintoja eli liiketoiminnassa, missä me nyt ollaan.
Tässä kun vertaa viime vuoden Q1:een ja nyt Q1:een, niin meillä siinä on semmonen noin 70 ihmistä lisää konsernin yhtiöissä yhteensä ja halutaan kasvaa. Palveluliiketoiminnassa se kasvaminen ilman muuta tarkoittaa myös, että ollaan palkkaamassa koko ajan lisää huippuammattilaisia sekä myös huippuammattilaiseksi aikovia. Meillä löytyy kyllä tilaa junioreille ja myös hyvin kokeneille tekijöille näissä kaikissa meidän liiketoiminta-osa-alueissa. Tuotiin tähän esiin myös näitä katsauskauden jälkeisiä tapahtumia. Tämä uutinen tai pörssitiedote on nyt sitten eiliseltä. Meidän hallitus on päättänyt mitätöidä yli 400,000 yhtiön hallussa olevia osakkeita. Hieman tehostetaan meidän omistusrakennetta ja nämä 400,000 osaketta vastaa 6.8% osakkeiden kokonaismäärästä. Luonnollisesti mitätöinnillä ei ole vaikutusta oman yhtiön osakepääomaan.
300,000 näistä osakkeista oli sellaisia yhtiön historiaan liittyviä vanhoja paperiosakkeita ja näiden paperiosakkeiden mitätöimisestä yhtiökokous on tehnyt viime keväänä päätöksen. Nyt sitten määräajat on menneet umpeen ja tällaiset paperiosakkeet, jotka ei oo sitten mu siirtyneet arvo-osuustileille tuonne sähköisiin järjestelmiin, niin ne on nyt sitten mitätöity. Me tehtiin vuoden alusta alkaen niin ohjelma omien osakkeiden ostamisesta, ja nyt ne osakkeet, jotka sen ohjelman myötä on onnistuttu ostamaan, niin ne myös tässä mitätöity ja ennestään yhtiöllä oli noin 80,000 osaketta ja ne on kans mitätöity. Eli kokonaisuudessaan tehostettiin rakennetta tältä osin ja yli 400,000 osaketta on nyt mitätöity. Tämän vuoden ohjeistus, joka annettiin alkuvuodesta, niin ei mitään muutoksia siihen, että jatkuvien toimintojen osalta niin turvaliiketoiminnassa ohjeistus on, että kasvetaan ja digitaalisessa kehittämisessä ohjeistus oli, että kasvetaan edellisvuotta nopeammin ja edellisvuoden kasvu oli 13 prosenttia. Että sitä kovempaa vauhtia haetaan.
Niin kuin tässä Q1:stä nähtiin, niin hyvin ollaan ylittämässä rimaa näiltä molemmilta osin. Tää oikaistu käyttökate, niin sen ollaan ohjeistettu paranevan viime vuoteen verrattuna. Niin kuin nähtiin Q1:ssä, niin ollaan hyvin selvää tulosparannusta tekemässä. Viimeisenä kertauksena sitten meidän strategiaperiodin taloudelliset tavoitteet, eli haetaan liikevaihdon kasvussa keskimäärin yli 10% kasvua yritysostot huomioiden ja strategiakauden lopussa ni oikaistu käyttökatemarginaali yli 10%. Tässä yhteydessä on hyvä mainita tai muistuttaa, että tällä hetkellä me ollaan tuossa FAS-kirjanpitostandardissa ja tää ohjeistus liittyy sitten siihen IFRS-standardiin, johon me ollaan paraikaa siirtymässä. Me ei olla tarkkaa siirtymäaikaa vielä kerrottu, mut se tulee tapahtumaan tässä ilman muuta tän strategiaperiodin aikana ja todennäköisesti ehkä mieluummin strategiaperiodin ensimmäisellä puoliskolla kuin ihan lopussa.
Tällä hetkellä me arvioidaan, että tämä FAS versus IFRS delta on, että IFRS-maailmassa meidän numerot on noin 3.4% parempia kuin mitä tällä hetkellä on FASissa. Tässä lyhykäisyydessään yhtiön tilanne tällä hetkellä. Vuosi on alkanut tosi hyvin molemmissa bisneksissä ja mielenkiinnolla odotamme, miten asiat menee tästä eteenpäin. Hyvällä polulla ollaan. Nyt on aikaa sitten ottaa kysymyksiä, jos sieltä sellaisia tulee.
Joo, täällä on tullut tämmönen kysymys. Haetteko yritysostoja pelkästään Suomesta vai myös Ruotsista ja muista maista?
Kyllä me katsotaan yritysostomahdollisuuksia myös Suomen ja Ruotsin ulkopuolelle, mutta ehkä se tutka on tällä hetkellä virittynyt jopa enemmän Suomeen kuin Ruotsiin saatikkaan muualle. Ei oo poissuljettu missään tapauksessa yritysostomahdollisuuksia muualta, mut arvelisin ehkä, että tässä lähiaikoina, vaikkapa esimerkiksi tän vuoden aikana, niin on ehkä todennäköisempää, että tän vuoden aikana tapahtuvat yritysostot on Suomessa kuin että avattaisiin joku kokonaan uusi maa. Laajalti katsotaan. Tutka on ehkä hieman kalibroitu hieman enemmän Suomeen kuin muualle.
Muita kysymyksiä ei oo vielä tullu. Meillä on vähän tässä aikaa, että jos vielä tulee mieleen asioita mitä haluaisitte Samulta kysyä, niin nyt olisi hyvä aika.
Hei, näyttää että ei muita kysymyksiä tuu, niin kiitos kaikille kuulijoille ja erityiskiitos meidän omalle väelle tosi hienosti alkaneesta alkuvuodesta ja oikein hyvää kevään jatkoa kaikille. Moi moi.