Hyvää aamupäivää kaikille kuulijoille ja tervetuloa kuulemaan Loihde yhtiön kuulumisia vuoden viimeiseltä neljännekseltä ja tilinpäätösaiheita ja summeerataan myös sitten koko vuoden tapahtumia ja katsotaan pikkasen eteenpäin, miten me meidän toimintaympäristö ja Loihdeen pelikirja siellä nähdään. Käydään tässä sisällöllisesti läpi ensin Loihdeen liiketoimintaa. Pikkasen kerrataan, että minkälaisissa liiketoiminta alueissa Loihde toimii. Katsotaan sitten vuoden viimeisen neljänneksen tulosta. Kerrataan koko vuoden tulosta ja tapahtumia ja otetaan sitten myös näkymiä ja strategian toteutumista ja taloudellisten tavoitteiden tilanne tästä eteenpäin. Heti alkuun voi tässä todeta, että julkistimme joitain viikkoja sitten, että olemme nyt siirtyneet IFRS standardin mukaiseen raportointiin ja tämä on ollut iso ponnistus yhtiöltä, mutta uskon, että tämä on sijoittajille oikein hyvä asia. Tekee yhtiön taloudellisten tunnuslukujen ymmärtämisen hieman helpommaksi, koska iso osa meidän vertailuyhtiöistä pörssissä noudattaa tätä IFRS standardia. Toki ei kaikki, mutta moni siellä.
Kerrataan tätä Loihdeen kokonaisuutta niin eli toimitaan liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistajana kahdella toiminta-alueella digitaalisessa kehittämisessä ja turvaratkaisuissa. Lähtökohtaisesti ajatellaan, että maailma digitalisoituu kovaa vauhtia. Yhtiöiden on pystyttävä pitämään omista digitaalisista kyvykkyyksistä huolta ja samalla on pystyttävä pitämään huolta omasta turvallisuudestaan sekä fyysisessä maailmassa että verkolla. Nää kaikki tekijät on sitten osasummia siihen, että yhtiön liiketoiminta voi jatkua ja pysyy kilpailukykyisenä. Näissä asioissa Loihde on palveluyhtiö ja auttaa meidän asiakasyrityksiä. Toimitaan tällä hetkellä neljällä eri brändillä. Siellä on Loihde Advance, Loihde Factor digitaalisessa kehittämisessä ja Loihde Trust turvapuolella ja Loihde Cloudon. Meidän viimeisin yritysosto hankitaan viime vuoden lopulta on liittyy meidän pilviosaamiseen ja hallittuihin pilvipalveluihin. Tämä Loihde Cloudon on myös temaattisesti tässä kalvolla piirretty tuohon keskelle, sillä liittyy sekä digitaaliseen kehittämiseen että turvaratkaisuihin. Katsotaan tätä Loihteen tarjoomaa hieman syvemmältä.
Siellä on turvatekniikkaa, kyberturvapalveluita ja turvallisia yritysverkkoja, pilvikonsultointia, hallitut pilvipalvelut, erilaisia teknologiatoteutuksia, ohjelmistokehitysosaamista, designia, dataa ja analytiikkatekemistä ja myös digistrategiaa ja tiedolla johtamiset. Nää on nää päätoiminta-alueet. Meitä erityisesti kiinnostaa nähdä näiden eri toiminta-alueiden leikkauspisteet, kuten esimerkiksi turvatekniikka ja kyberturva. Miten tämä molemmat yhdistyy yhdeksi kokonaisturvallisuuspalveluksi asiakkaille? Turvallisuusasiat siirtyy kovaa vauhtia pilveen. Pilvi on hyvin tärkeä turvallisuusasioissa sekä myös teknologiatoteutuksissa ja tuolla digikehityspuolella niin pystytään tekemään asiakkaille päästä päähän hankkeita siitä suunnittelusta aina toteutukseen asti. Tässä lyhyenä kertauksena Loihteen palvelualueet ja korostan, että etenkin nämä palvelualueiden risteämät on ne mitkä meitä erityisesti kiinnostaa ja tuo meille tästä Loihteen verkostosta sitä voimaa ja monipuolisia kyvykkyyksiä tarjota palveluita meidän asiakkaille. Kurkataan sitten tuota vuoden viimeistä neljännestä eli sieltä kohokohdat, niin liikevaihto kasvoi 20% ja oikaistu käyttökate 28%. Turvaliiketoiminnassa tosi vahva 31% kasvu.
Siellä on kasvua ollut auttamassa myös viime keväänä tehty Turvakolmio yritysostoissa, tämän yritysoston lisäksi niin siellä on oikein hyvää orgaanista kasvua alla ja erityisesti ehkä halutaan tässä korostaa, että niissä jatkuvissa palveluissa ollaan menty kivasti eteenpäin. Meillä on siellä paljon myös projektitoimituksia, meidän fokus pääpaino on ilman muuta koko ajan kehittää meidän kyvykkyyttä siinä, miten me voidaan asiakkaille tarjota jatkuvia palveluja. Digitaalisessa kehittämisessä tää viimeinen vuosineljännes oli tosi vaikea. Liikevaihto laski 6% ja siinä on osasyynä varmasti myös markkinanäkymä on selvästi heikentynyt. Siellä on kysyntäpuolelle tullut epävarmuuksia, samaan aikaan meidän omassa tekemisessä on parannettavaa. Q3:lla kun me raportoitiin siitä, niin kerrottiin jo silloin, että me siellä menetetään tai 2 meidän isoa asiakasta vähensi ostoja meiltä.
Me ei menetetty niitä asiakkaita. Tää näkyy tässä myös Q4:llä, että ne tekijät, joita nää asiakkaat sieltä sitten vähensi, niin ei Q4:n aikana oikein saatu uusiin hankkeisiin allokoitua. Tää toi liikevaihtoon yhden ison merkittävän loven tota kautta. Sitä kautta myös käyttöasteet kun oli liian alhaiset, niin kyllä tää vaikutti koko konsernin kannattavuuteenkin. Q4:n yhtenä highlightina varmasti on tämä pilvipalveluyhtiö Onrego ostaminen. Se on ollut joulukuun alusta asti nyt meidän luvuissa mukana eli yhden kuukauden verran. Tossa esityksen alussa kun kerrottiin, että siirrymme nyt IFRS:ää standardin käyttämiseen, niin Onregossa tää siirros on sillä tavalla merkittävä, että Onregon vuoden 2021 liikevaihto oli EUR 7.1 miljoonaa. Nyt kun katsotaan nää IFRS:ssä agenttioikaisut eli miten tää näkyy täällä IFRS maailmassa, niin siitä liikevaihdosta lähtee noin puolet pois.
Käyttökate noin half a million EUR ja IFRS oikaisu ei tähän käyttökate maailmaan merkittävästi vaikuta. Käytännössä Onregon suhteellinen kannattavuus sitten IFRS maailmassa paranee kivasti, mutta liikevaihto noin puolittuu. Sitten viimeisenä kohokohtana Q4 liittyy tuohon meidän digitaaliseen kehittämiseen, niin ollaan oikein hyvin saatu siellä Loiste Loihde Family kumppaniverkostoa eteenpäin. Tällä toimialallahan on tosi tyypillistä, että on tosi tärkeetä, että yhtiöillä on vahva oma ekosysteemi, että voidaan näitä kysyntävaihteluita tasoitella sitä kautta, että mitä sieltä kumppaniverkostosta löytyy tekijöitä ja ollaan siinä päästy tosi hyvin eteenpäin. Tässä nää varmaan nää kohokohdat Q4 ja tätä kokonaisuutta kun katsoin, et tää on hieman tämmönen mixed bag, et on jotain osa-alueita missä me ollaan erittäin tyytyväisiä.
Ilman muuta se on tässä tää turvaliiketoiminta, kun taas digitaalisessa kehittämisessä vuosi 2014 oli tosi vaikea ja tää sitä kautta kokonaisuuteen ei olla täysin tyytyväisiä eikä olla täysin tyytyväisiä tähän kannattavuuteen. Siitä huolimatta, että tuolla tehtiin ihan merkittävä käyttökatteen parannus viime vuoteen verrattuna, potentiaalia on enempäänkin. Tässä sitten näitä lukuja graafisesti, sieltä näkyy tuo liikevaihdon 20% kasvu ja oikaistu käyttökate 28%. Nyt sitten IFRS mukaisesti nähdään, että Q4:ssä oikaistussa käyttökatteessa päästiin 9.3%:iin ja EUR 36 million liikevaihto. Katsotaan seuraavaksi näitä meidän kahta liiketoiminta-aluetta hieman tarkemmin. Digitaalisella kehittämisellä niin kuin mainitsin jo kysyntä hidastui. Mainitsin tuon pääsyyn siellä pari isoa asiakasta vähensi ostoja meiltä ja käyttöaste jäi selvästi alle normaalitason.
Nähdään siis muutenkin, että osa asiakkaista on hieman varovaisia tällä hetkellä ostojen osalta, mutta samaan aikaan nähdään tiettyjä asiakassegmenttejä, joissa kysyntä on tosi hyvässä kunnossa, esimerkiksi finanssi energia-alalla ja julkisella sektorilla. Nää on three toimialaa, missä me tällä hetkellä nähdään, että me pystytään aika hyvin etenemään ja meil on hyvä kasvunäkymä näis kaikissa toimialoissa. Onrego yritysostos mainitsinkin siitä, sopii aivan loistavasti tähän Loihdeen kokonaisuuteen, auttaa meitä sekä noissa pilvikyvykkyysissä että turva-asioissa pilvessä täydentää Loihdeen kokonaisuutta hienosti. Siit huolimatta, että se nyt raportoidaan liikevaihdon osalta osana tätä digitaalisen kehittämisen aluetta. Tää on hyvä lisä myös tuonne meidän turvapuolen osaamiseen ja palvelutarjoomaan. Sitten kun puhutaan tästä yhtiön operatiivisen tehokkuuden ajamisesta, niin siellä Q4 aikana saatiin sitten valmiiksi two aikaisemman Loihde-verkostoyhtiön, Loihde Analyticsin ja Loihde Advisoryn yhdistäminen, jotka nyt sitten kulkee nimellä Loihde Advance.
Eli se on meillä yli 200 hengen hyvin paljon dataan ja analytiikkaan keskittyvä yhtiö. Tää on myös varmaan yksi sisäinen syy, mikä hieman vaikutti tuohon kuun neloseen, että just se, että teet isoa sisäistä muutosta, niin siinä helposti käy niin, että sitten aikaa ja energiaa menee yhtiön sisäisiin asioihin ja vähän vähemmän niihin ulkoisiin asiakasasioihin. Tää on varmaan yks osasyy myös tuohon kuun nelosen selvästi pehmeeseen suoriutumiseen tän liikevaihdon osalta. Ollaan siinä menossa kyllä hyvin eteenpäin. Tästä oireesta uskotaan kyllä, että ollaan aika nopeasti pääsemässä eroon. No niin, sitten turvaliiketoimintaa seuraavaksi. Eli siellä siis todella hieno 31 %:n kasvu. Voi alleviivata esimerkiksi tämmöinen yksi turvallisuuspalvelun etenemistä. Nähdään, että koko ajan enemmän ja enemmän asiakkaita näkee arvon sille, että on yksi yhtiö, joka pystyy käytännössä kaikkiin turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin vastaamaan ja on yksi strateginen turvallisuuskumppani yrityksille.
Ollaan tässä menty tosi hienosti eteenpäin. Näis jatkuvissa palveluissa nähdään myös hyvää kehitystä eli esimerkiksi paloturvallisuus ja kameravalvontapalvelut. Tuolla digiturvapuolella CSOC 24/7 toimiva kybervalvonta ja reagointipalvelu. Ollaan siinä hyvin päästy myös esiin. Turvaliiketoiminnan toiminnan konsultointipuolelta voisi ehkä mainita identiteetin ja pääsynhallintapalvelut, joissa nähtiin koko vuoden ajalta ja Q4:ltä oikein hyvää hyvää kasvua. Sitten tuolta hankepuolelta ja asiakassegmenttipuolelta voisi esimerkiksi nostaa, että me ollaan voitettu useita isojen sairaaloiden hoitajakutsu- ja lukitustoimituksia ja näitä hankkeita ollaan sitten julkisissa kilpailutuksissa voitettu Viime vuoden aikana ja aika paljon hyvin päästiin niitä Q4:n aikana sitten toimittamaan ja sitä kautta nämä asiakasvoitot kääntymään liikevaihdoksi. Komponenttipula. Ollaan siitä pitkän aikaa jo puhuttu, että se on meidän menoja tässä kuitenkin hidastanut ja niin se oli nyt Q4:lläkin.
Jos sitä komponenttipulaa ei olisi ollut, niin oltaisiin varmaan myytyjen asiakkuuksien casejen kautta pystytty lyömään parempikin kasvunäkymä pöytään kuin tää nyt raportoitu 30%. Me ollaan silti verrattain tyytyväisiä miten hyvin me ollaan tätä komponenttipulaa onnistuttu hallitsemaan. Yksi asia on siinä myös sitten mikä liittyy yhtiön kassavirtaan, niin me ollaan kyllä turvatettu meidän varastoja ja sitä kautta haluttu varmistaa, että meillä on kyvykkyyttä toimittaa asiakkaille erilaisia hankkeita. Hieman samoin kuin tuolla digitaalisen kehittämisen puolella, myös tää turvaliiketoiminnassa, siinä ollaan tehty hyvää työtä yhtiön tehokkuuden parantamiseksi. Siellä vuoden lopulla niin me fuusioitiin neljä eri meidän turvaliiketoiminnassa olevaa yhtiötä Loihde Trust -yhtiön alle. Ollaan koko ajan saamassa tätä meidän operatiivista mallia suoraviivaisemmaksi ja nää on ilman muuta niitä osatekijöitä, millä ollaan sitten tätä koko konsernin kannattavuutta saatu parannettua.
kuten oli myös tuossa digitaalisessa kehittämisessä, en sitä edellisellä kalvolla maininnut, niin samoin myös tässä turvaliiketoiminnassa niin tälle vuodelle 2023 niin molemmissa ohjeistetaan liikevaihdon jatkavan yli 10% kasvussa. katotaas tätä koko vuotta 2022. siinä oli nyt ne highlights tuolta Q4:ltä. koko vuoden kohokohdat. Ilman muuta hyvä alkaa tuota otsikoista. 18% liikevaihdon kasvu ja oikaistu käyttökate parani 42%. Me vuoteen lähtiessä kerroimme ohjeistukseksi, että tavoite on parantaa tätä oikaistua käyttökatetta ja ainakin meidän mielestä tämä 42% parantaminen on selvä osoitus, että ollaan siinä aika hyvin onnistuttu, että puhutaan meidän mielestä selvästä käyttökatteen parantamisesta ja tarkoitus on käyttökatteen parantamista jatkaa myös vuonna 2023. muita näitä vuoden koko vuoden kohokohtia, niin ilman muuta tässä on nää kaksi yritysostoa eli Turvakolmio osto, joka nosti käytännössä Loihdeen Suomen suurimmaksi sähköisen turvatekniikan palvelutuottajaksi.
Tuo Onrego niin kuin on jo aikaisemmin maininnut, niin sopii tähän meidän kokonaisuuteen pilvieksperttiyhtiönä aivan loistavasti. Me ollaan koko ajan tehty monia toimenpiteitä konsernin tehostamiseksi. Ollaan tehostettu konsernin rakennetta. Kuten mainitsin, nuo konsernin sisäiset fuusiot sekä digitaalisella kehittämisellä että turvapuolella, mutta myös kaikissa meidän liiketoiminta-alueissa, niin ollaan koko ajan parannettu huoltosuhdetta. Kun ollaan palveluyhtiö, niin huoltosuhteella siis tarkoitan tätä jakoa, että kuinka iso osa meidän väestä tekee esimerkiksi asiakkaille laskutettavaa työtä ja kuinka moni ei tee asiakaslaskutettavaa työtä, niin tätä huoltosuhdetta ollaan koko ajan yhtiössä parannettu ja näiden tekijöiden kautta, niin ollaan yhtiön kannattavuutta saatu kivasti heivattua eteenpäin ja parantamista vielä riittää. Ollaan tosi tyytyväisiä myös tähän meidän verkostomallin ensi askeleihin. Et miten nää Loihde-yhtiöiden yhteismyynti toimii, että se on kasvanut tosi selvästi. Puhutaan ihan loikkauksista.
Kuinka paljon me onnistutaan siihen, että yksi Loihde-konsernin yhtiö on jotain asiakasta palvelemassa ja sitten sille asiakkaalle saadaan myytyä jonkun toisen Loihde-yhtiön palveluja lisäksi ja sitä noustaan koko ajan tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi kokonaiskumppaniksi näille asiakkaille, kun se meidän kokonaisliikevaihto siellä asiakkaissa kasvaa. Sitten muutamia erityisiä nostoja vielä, missä ollaan päästy kivasti eteenpäin ja kasvettu on siis nimenomaan tämä Turvallisuuskokonaispalvelu, jatkuvat palvelut, CSOC 24/7, kameravalvonta, paloturvallisuus, identiteetinhallinta, digikehityspuolta, data-alustat, analytiikka ja tekoäly, ylipäätään teknologia ja designosaaminen ja tämä Loihde Family Company -verkosto ja nää on näitä teemoja, joiden ajamista me jatketaan myös vuonna 2023. Näiden ympärille tulee meidän 2023 kasvu ja kannattavuuden parantaminen hyvin paljon perustumaan. Koko vuoden liikevaihto kasvoi siis 18% ja tässä nähdään sitten se, miten on yhtiöittäin. Eli siellä digipuolella niinku koko vuosi 15% ja turvallisuus 19%.
Jos tässä ottaa reflektoinnin siitä koko vuodesta eikä tuijoteta nyt pelkästään tuota vuoden viimeistä neljännestä, niin turvapuolella meillä on ollut tosi vakaata hyvää tekemistä koko ajan. Turvakolmio yritysosto toi siihen lisää volyymia ja lisää kyvykkyyttä parempaan kannattavuuteen skaalan myötä ja digikehittämisessä vuosi oli hyvin kaksijakoinen, että meidän vuosi alkoi tosi hyvin, et ensimmäinen vuosipuolisko mentiin siellä...yli 10% kasvuvauhdissa ja sitten Q3:lla ja Q4:llä alettiin näkemään markkinassa kysynnän heikentymistä sekä nää pari isoa asiakasta rupesivat sitten omia ostojaan hieman vähentämään. Eli tän digikehityksen osalta niinku vuos oli ilman muuta kaksijakoinen, kun taas turvapuolella niin koko vuos oli hyvin vakaata ja hyvää tekemistä. Liikevaihdon jakaumasta nähdään, että toi turvaliiketoiminta on noin 2/3 kokonaisuudesta ja digitaalinen kehittäminen 1/3.
yks tämmönen taloudellinen KPI mitä me ollaan näissä tilinpäätöshetkissä aina kerrottu ja samoin silloin kun yhtiö listautui hieman yli vuos sitten. meidän liiketoiminta teollinen malli jakautuu käytännössä sekä projekti- ja konsultointiliiketoimintaan että jatkuviin palveluihin. tää projektit ja konsultointi on se suurempi osuus, jatkuva palvelu pienempi. tää jatkuvien palvelun osuus on tässä hieman kasvanut, et silloin kun yhtiö listautui vuoden 2021 loppupuolella, niin jatkuvien palvelujen osuus oli noin 25% ja se on tällä hetkellä noin 28%. asiakas tuolla vertailussa niin ei mitään suuria muutoksia lainkaan.
Eli meillä on 1 erittäin tärkeä ja iso asiakas, joka on kokonaisuudestaan painoarvolla ollu about saman kokoinen jo tässä koko ajan ja meillä on kyseisessä asiakkaassa oikein hyvä strateginen asema ja siellä mennään asiakkaan erilaisten tarpeiden kanssa yhdessä tosi kivasti eteenpäin ja tässä isossa kuvassa näkee, että yhtiön ylipäätään ne asiakkuudet on aika terveellä tavalla jakautunut, et ei puhuta semmosesta yhtiöstä, jossa esimerkiksi 5 suurinta asiakasta ois vaikkapa 2/3 liikevaihdossa. Että riskimielessä tää asiakaskartta on aika terve. Ja sitten tästä operatiivisesta kannattavuudesta, josta ollaan pari kertaa tässä tänään jo mainittukin. Eli tietysti toi käyttökatteen hyvä parantuminen EUR 7.2 miljoonasta EUR 10.3. Ollaan oikeeseen suuntaan menossa ja tätä käyttökatteen parantamista aiotaan tässä tänä vuonna jatkaa.
Myös nää muut taloudelliset tulospuolen tunnusluvut on kehittynyt tosi kivasti, että oikaistu tilikauden tulos ilman rahoituseriä alle EUR 1 millionista lähes EUR 2.5 miljoonaan ja samoin osakekohtainen tulos EUR 0.15:stä EUR 0.41:een, niin ollaan näilläkin rintamilla päästy kivasti eteenpäin. Oon oikein tyytyväinen tähän kehitykseen siitä huolimatta, että kerroin tuossa, että tää vuoden viimeinen neljännes oli ton digikehityksen huonojen käyttöasteiden takia hieman heikko. Se oli aineksia kyllä hieman parempaankin, jää tekemistä vielä tälle vuodelle. Kurkataan tässä loppuun vielä meidän tasetta. Yhtiöllä on tosi vahva tasetilanne, taseen loppusumma noin EUR 150 miljoonaa. Hyvin vahva, yli 73%:n omavaraisuusaste. Sitten rahavarat ja rahastosalkut, mikä käytännössä tarkoittaa, tätä meidän käteistä tai käteisen omaisia varoja, joita me voimme käyttää yhtiön kehittämiseen, esimerkiksi yritysostoihin, niin ollaan siellä nyt noin EUR 32 miljoonassa ja viime vuoden lopulla EUR 42 miljoonassa.
Eli se on sieltä noin EUR 10 million pienentynyt ja sen pienentymisen takana on tietysti esimerkiksi tota Turvakolmio yritysostos noin EUR 7 million, Onregon yritysostos noin EUR 4 million ja noin EUR 3 million osingonmaksut. Sit samaan aikaan ollaan rahavaroja kasvatettu myymällä kuituverkot, joista saatiin myyntivoittoja lähes EUR 4 million. Kokonaisuutena Loihdeella tänään on lähes 900 turva- ja digitalisaation asiantuntijaa. Ollaan siinä kasvettu jo ihan hyvän kokoiseksi työnantajaksi Suomessa ja kasvettu orgaanisesti sekä myös tietysti erittäin paljon nyt näiden kahden yritysoston vauhdittamana, et jos siitä muistutellaan hieman suuruusluokkaa, niin Turvakolmiosta tuli noin 100 henkeä meille. Et se yksistään nosti ton 720 noin 820 ja Onregolta tämän vuoden lopulla tehty yritysostos, niin sieltä noin 30 ihmistä ja loppu on sitten orgaanista kasvua. Aletaan meneen esityksen loppukohtia kohti. Eli mennään tähän meidän osinkoehdotukseen, joka on siis tänään aamulla julkaistu.
Tässä osinkoehdotuksessa on käytännössä 3 eri komponenttia, eli komponentti numero 1 on käytännössä EUR 0.15 osake, joka perustuu yhtiön operatiiviseen tulokseen. Tän operatiiviseen tulokseen perustuvan osingon lisäksi niin meillä on tässä tällainen lisäosinkokomponentti EUR 0.65, joka perustuu kuituverkkoliiketoimintakaupan myyntivoittoon. Tässä on selkeä logiikka. Meillä on osinkopolitiikka, joka ollaan yli vuosi sitten julkaistu, joka kertoo, että yhtiö pyrkii jakamaan vähintään 30% operatiiviseen tulokseen perustuen. Tää on tämä EUR 0.15 komponentti, mutta tässä ollaan sitten arvioitu, kun ollaan saatu Hyvää myyntivoittoa tuon yhtiön strategiaan kuulumattoman kuituverkkoliiketoiminnan myynnistä, niin halutaan omistajalle sieltä palauttaa lisäosinkoina EUR 0.65. Sitten tässä on kolmantena komponenttina tällainen ehdotettu, harkinnanvarainen lisäotsinko, korkeintaan EUR 1. Tää liittyy käytännössä nyt sitten yhtiön strategiapohdintoihin, joita tässä koko ajan tehdään.
Me kun listauduttiin vuoden 2021 lopulla, niin silloin me aloitettiin käytännössä vuoden 2021-2024 strategiaperiodi ja me ollaan tällä hetkellä pohtimassa yhtiön seuraavan strategiaperiodin pääomatarpeita. Nämä pääomatarpeet liittyy meidän siis olemassa olevaan liiketoimintaan luonnollisesti ja siellä erilaiset painotukset sitten saattaa tuoda erilaisia tarpeita, miten siinä businessalueella koetaan, että pääomia tarvitaan ja näiden harkintojen mukaan sitten halutaan varmistaa, että meillä on tehokas taseen käyttö, että jos yhtiöllä on hyvät, hyviä ajatuksia yhtiön vahvistamiseen ja kehittämiseen ja sitä kautta omistaja-arvon kasvattamiseen, niin halutaan varmistaa, että yhtiöllä on rahoitusmahdollisuus tällaisten asioitten toteuttamiseen ja sitten samaan aikaan joissain liiketoimintapainotuksissa voi olla, että ne pääoman tarpeet on pienempiä ja tällaisissa kohtaa sitten hallitus voi harkita, että aletaanko tätä aika vahvaa kassaa hieman keventämään tällaisen lisäosingon kautta. Mennään tässä lopussa sitten katsotaan ensi vuodelle tai tälle kuluvalle vuodelle tavoitteet ja näkymät.
Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2023, 2024, nää on muuttumattomat. Ollaan puhuttu, että halutaan liikevaihdossa vuotuisesti kasvaa keskimäärin yli 10% ja oikaistussa käyttökatteessa tämän strategiaperiodin lopussa päässä yli 10% tasolle. Tuossa näkee hieman miten me ollaan nyt träkätty niitä, että vuoden 2022 kasvu oli 18% ja tämän vuoden 2023, 2022 keskimääräinen kasvu 12% ja tällä hetkellä tuossa oikaistussa käyttökatteessa mennään 8.4%, että ollaan vahvasti menossa sitä 10 kohti. Tässä on aina hyvä muistuttaa, että se meidän tavoite ei ole tuo 10 vaan sekä liikevaihdossa että se käyttökatteessa päässä niissä molemmista selvästi yli. Loppuun vielä muutamia nostoja näistä meidän strategian pilareista. Ollaan puhuttu orgaanisesta kasvusta ja kannattavuuden parantamisesta.
Ollaan edetty näissä molemmissa, että siitä huolimatta, että orgaanista kasvua ei tällä hetkellä näiden yritysostojen ja siitä, miten nää osa näistä ostetuista yrityksistä on sulautettu meidän olemassa olevaan liiketoimintaan, niin orgaanista kasvuhan me ei tarkalleen raportoida, mutta kasvu on viime vuotta nopeampaa ja oikaistu käyttökate siis parantunut nyt 42% eli mennään hyvin eteenpäin siellä. Yritysostot on ollu osa meidän pelikirjaa ja meidän kasvustrategiaa ja viimeisen puolentoista vuoden aikana kolme yritysostoa ollaan tehty Talent Base, Turvakolmio ja Onrego. Keskittyminen näihin meidän avainalueisiin, niin ollaan tässä strategiaperiodin aikana luovuttu ydinliiketoiminnan ulkopuolisista osista. Ollaan siellä myyty yhtiöitä ja investoitu liiketoimintoja ja tällä hetkellä Loihdeen kokonaisuus on aika meidän nykyiseen ajatteluun sopiva ja ollaan tosi tyytyväisiä tähän tänhetkiseen verkostomallilla toimivaan Loihdeen kokonaisuuteen sekä digitaaliseen kehittämiseen että turvallisuuden osa-alueille. Miten ne liittyvät toisiinsa. Synergiaedut on meille ollu yks ilman muuta otsikkoaihe.
Meillä on koko ajan kasvanut määrä asiakkaita, joita me palvellaan monesta eri yhtiöistä. Ollaan yhdistetty paljon tukitoimintoja, sitä kautta saatu tehokkuutta ja konsernirakennetta ollaan tässä koko ajan yhdistetty. Palveluyhtiöillä ja meillä ainakin niin ihmiset on kaiken keskiössä, että halutaan koko ajan olla rakentamassa Loihteesta maailman parasta työpaikkaa ja pitää diversiteetistä ja tasa-arvosta ja kaikista erittäin tärkeistä arvoista suurta huolta. Meidän työtyytyväisyys on yksi tärkeimpiä mittareita, mitä me yrityksen johdossa seurataan. Pääteemoja vuodelle 2023 kannattavalle kasvulle. Eli kuten ohjeistimmekin tuossa, jos molemmissa liiketoiminnassa yli 10% kasvua tavoitellaan ja tavoitellaan sitä kannattavuuden oikaistun käyttökatteen parantamista. Jää ne pääteemat tässä mainittuna. Kokonaispalvelut turvapuolella, yksi turvallisuus, projektikannattavuus. Meillä on paljon isoja projektihankkeita ja yksittäisten projektien kannattavuus on tärkeä osa tätä koko liiketoimintamiksiä. Miten me onnistutaan meidän kannattavuutta koko ajan parantamaan. Digikehittämisessä data-alustat, tekoäly, pilviteknologiat, teknologia ja design.
Tämä Onrego-yritysoston myötä tullut hallittu pilvipalvelu on hyvin kiintoisa, mielenkiintoinen meille. Tuo skaalautuvuutta ja kannattavuuspotentiaali näissä hallituissa palveluissa on parempi kuin tunti- tai päivälaskutuskonsultoinnissa. Yhtiöitten välinen ristiinmyynti on edennyt hienosti. Paljon vielä. Varaa parantaa. Ylipäätään hinnoittelu on tosi tärkeä teema kaikille liiketoiminta alueille. Miten sä pystyt vastaamaan kustannuspaineisiin ja palkkainflaatioon? Jatketaan meidän operatiivisen tehokkuuden parantamista ja halutaan Loihteesta tehdä Loihdeen työntekijöille se maailman paras työpaikka. Näillä palikoilla ollaan tekemässä tosi hienoa vuotta 2023. Loppuun vielä tämä ohjeistus elikkä liikevaihdon kasvu turvaliiketoimissa ja toiminnassa ja digitaalisessa kehittämisessä molemmissa yli 10% ja käyttökatteen arvioidaan paranevan vuoden 2022 tasosta. Siinä viime vuoden lopunkertaukset ja koko vuoden reflektio ja hieman näkymiä ja pääteemoja tälle kuluvalle vuodelle. Meillä on tässä aikaa kysymyksille, niin onko niitä siellä linjalta tullut?
Kysymyksiä on tullut ihan reilusti ja meillä varmaan jonkin aikaa menee niitten läpikäymiseen. Aloitetaan ohjeistuksesta, kun se tuossa viimeisenä jäi noihin slaideillakin esille. Ohjeistuksessa oikaistun käyttökatteen odotetaan paranevan absoluuttisesti, mutta oikaistun käyttökatemarginaalin ei siten välttämättä odoteta kasvavan. Mistä varovaisuus kannattavuuskehitykseen johtuu?
Meillä oli samanlainen ohjeistus tälle vuodelle, että me puhuttiin oikaistun käyttökateen parantamisesta ja samalla polulla jatketaan, että nyt tälle vuodelle näitte, että käyttökate parani 42% edellisvuoteen eli suhteellinen käyttökate siinä parani selvästi. Kyllä me ollaan tätä yhtiötä ajamassa koko ajan tehokkaammaksi ja tehokkaammaksi. Ei, ei meillä ole ajatuksena, että meidän suhteellinen kannattavuus tässä heikkenisi, että ohjeistus ollaan laadittu saman näköiseksi kuin se oli viime vuonna ja sitä ollaan parantamassa.
Mitkä kannattavuuskehityksen osalta on positiivisia ja mitkä negatiivisia ajureita tänä vuonna suhteessa viime vuoteen?
Tuossa mä niitä mainitsinkin, että kyllä niitä positiivisia asioita ilman muuta täytyy olla kasvu. Meillä on jonkin verran vielä tekemistä ihan sisäisen tehokkuuden parantamiseksi. En mä usko, että sellainen työ täydellisesti ikinä tulee maaliin. Sitä pientä tuunaamista siellä oman toiminnan tehokkuudessa on jatkuvasti. Kyllä lähtökohtaisesti se kannattavuuden parantaminen tulee myös sieltä kasvun kautta. Se, että me keskitytään niihin toimintasegmentteihin ja palvelualueisiin, jotka on sitten kannattavuusmielessä vahvempia kuin jotkut toiset, niin niillähän me halutaan vahvistaa sitä, että kun meidän yhtiö kasvaa, niin kannattavuus paranee. Kasvu tarkoittais myös suhteellisesti parempaa kannattavuutta. Tää on meidän ajattelu ilman muuta, että kyllä se kasvu on siellä taustalla aina iso tekijä tämän erilaisen operatiivisen tehokkuuden tehostustoimien lisäksi.
Pysytään vielä ohjeistuksessa, mennään juuri sille kasvupuolelle. Turvaliiketoiminnan liikevaihto-ohjeistus on alalaidassa melko varovainen verrattuna vuoden 2022 kehitykseen. Näettekö edellytykset orgaanisen kasvun jatkumiseen vuoden 2022 tasolla, mikäli näkymät eivät oleellisesti muutu tästä hetkestä?
Me ollaan nyt ohjeistettu yli 10% kasvu molempiin liiketoiminta-alueisiin. Kyllä täällä tietenkin niinku markkinalla on epävarmuuksia varmasti enemmän tällä hetkellä kuin mitä oli vuoteen 2022 lähdettäessä esimerkiksi ennen Venäjä Ukraina hyökkäyssotaa. Esimerkiksi turvaliiketoiminnassa niin koko viime vuoden tästä taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta, niin se markkinatilanne on ollut aika suotuisa, niin ei me siinä nähdä merkittävää muutosta. Digitaalisessa kehittämisessä niinku näette, niin vuosi loppu hieman tota vaikeammissa merkeissä ja ollaan niitä ongelmia siellä korjaamassa ja uskotaan, että tosta heikosta Q4:stä toivutaan ja mennään eteenpäin. Digitaalinen kehittäminenkin vuonna 2023 on meille orgaanisestikin kasvualue.
Vielä yksi kysymys nyt liittyen turvaliiketoimintaan. Viime vuonna oli isoja sairaalahankkeita. Kuinka pitkään ne jatkuu vielä?
Se vaihtelee tosi paljon, että siellä on osa hankkeista ollaan saatu jo viime vuoden aikana maaliin ja osa isoista voitoista viime vuoden aikana ollaan saatu viime vuoden aikana vasta aluilleen ja siellä on myös viime vuoden aikana isoja voittoja, joita viime vuoden aikana ei olla alettu toimittaa lainkaan. Kyllä meillä on ylipäätään niin turvaliiketoiminnassa tämä niin sanottu tilauskanta. Meidän tota tilaussalkku on aika hyvässä kunnossa ja uskotaan siinä, että jatketaan hyvää tekemistä niin kuin oli vuonna 2022:kin.
Sitten siirrytään digikehityksen puolelle. Onko teillä suunnitelmaa saada digitaalista kehittämistä vähemmän suhdanneherkäksi ja vähemmän riippuvaiseksi yksittäisistä asiakkaista?
Totta kai, että koskaan ei ole hyvä tilanne, että jos sä oot liian riippuvainen yksittäisistä asiakkaista. Suhdanneherkkyys on tässä vähän vaikeampi asia. Miten me tällä hetkellä nähdään, niin se suhdanneherkkyys tota on hieman asiakaskohtaista. Esimerkiksi semmoiset asiakkaat, jotka on oman liiketoimintansa kautta on kuluttajaliiketoiminnassa, niin huomataan, että moni semmonen asiakas tällä hetkellä kovasti pohtii, että mihin ne kuluttajien rahat menee. Meneekö ne kohonneisiin sähkölaskuihin tai kalliimpaan ruokakoriin tai kasvaneisiin korkokustannuksiin. Jääkö ihmisillä sitten kuinka paljon kulutusvaraa tällaisten yhtiöiden omien tuotteiden ja palveluiden ostamiseen. Nähdään, että esimerkiksi tämmöiset asiakkaat on nyt tässä suhdannetilanteessa vähän varovaisempia kuin taas esimerkiksi jotkut teollisuuspuolen asiakkaat vaikka energiasektorilla tai vaikkapa finanssipuolella tai ylipäätään julkisella sektorilla. Siinä on asiakaskohtaisia eroja.
Niin kuin mä tuossa aikaisemmin sanoin, niin nuo tietyt asiakasryhmät missä me nähdään aika hyviä mahdollisuuksia, niin luonnollisesti me yritetään tässä kysyntätilanteessa tätä meidän tarjoamaa myös kohdistaa mahdollisimman paljon semmoisiin asiakkaisiin, jotka olisivat asiakkaina ikään kuin suotuisassa tilanteessa oman liiketoimintansa kanssa ja sitä kautta löytyy sitä tarvetta ja halua panostaa digiasioiden kehittämiseen.
Onko jotain arviota, millaisella aikataululla uskotte laskutusasteiden palaavan jälleen normaalimmalle tasolle?
Kyllä ne paranee tässä koko ajan. Kyllä me varmaan nähdään, että tämän vuoden alku tulee oleen aika pehmeä. Luullaan kyllä, että vuoden alku paranee tuosta vuoden lopusta, mutta jos mä katson koko vuotta ja minkälainen mallinnus me ollaan itsellemme tehty digitaaliseen kehittämiseen koko vuoden osalta, niin kyllä se on ilman muuta se liikevaihdon kasvu ja kannattavuuden tekeminen niin on vuoden toiselle puoliskolle painottuu enemmän kuin tähän vuoden alkuun.
No entä pyrittekö yhä lisäämään kumppanien käyttöä tänä vuonna?
Ilman muuta. Tää liittyy kysynnästä, että se kumppanien käyttö ei ole meille itsetarkoitus, että sitä pitäisi lisätä. Kyllä me lähtökohtaisesti halutaan ensin varmistaa se, että me saadaan myytyä meidän omat tekijät asiakkaille ja tää kumppaneiden käyttö on ehkä sit tämmöinen niinku lisämahdollisuus tarjota asiakkaille jotain osaamista tai tekijöitä, joita omasta rosterista ei juuri sillä hetkellä löydy. Kyllä se kumppaniverkko on tärkeä, se on enemmän tätä omaa tekemistä täydentävä. Ei itsetarkoitus meillä.
Onrego on ollut nyt osa Loihdetta 3 kuukautta. Miten integraatio ja yhteiselo on sujunut?
Se on lähtenyt tosi hienosti menemään, että iso kiitos kaikille Onrego-laisille, että olette avosylin ottaneet meidät vastaan ja toivottavasti koette, että mekin ollaan teidät avosylin otettu vastaan. Yhteistyö on lähtenyt hienosti liikkeelle, että me ollaan käytännössä saman tien jo nähty näitä yhdistelmäkohtia asiakkaalla, että miten esimerkiksi turvallisuusasiat menee pilveen ja miten meidän turvaliiketoiminta pystyy Onrego pilviosaamista hyödyntää ja samoin miten meidän digikehittämispuolella voidaan hyödyntää Onrego pilviosaamista. Meillä on ensimmäisiä niin sanottuja yhteismyyntiasiakkuuksia jo klousattu, että kyllä tää on ihan jollain tapaa saanut ihan semmoisen lentävän lähdön. Jos mä katson tuota digikehityspuolta kokonaisuutenaan, niin se markkinahan on sillä tavalla muuttunut, että ehkä reilu puoli vuotta sitten voitiin vielä arvioida, että kasvun este saattoi olla enemmänkin rekrytointia. Tällä hetkellä kokonaisuudessa se markkina on ehkä niinku normalisoitu niin, että kasvu täytyy tehdä onnistuneella myyntityöllä ja asiakashankintatyöllä.
Tuolla pilvipuolella, niin siellä jossain määrin ehkä eletään vielä sitä digikehitysmaailman edellistä sykliä, että siellä me nähdään, että me ei meidän kasvun pullonkaula on ehkä rekrytoinnit enemmän kuin asiakaskysyntä ja sitä kautta ollaan tosi tyytyväisiä, että saatiin toi Onrego meidän rosteriin mukaan ja uskotaan, että Loihteen isommalla kokoluokalla niin pystytään esimerkiksi niissä rekrytoinneissa myös auttaa kyseistä yhtiötä paremmin kuin miten he on itse aikaisemmin pärjännyt tän rekrytoinnin kanssa. Aika näyttää. Ollaan tosi tyytyväisiä tästä alkuaskeleista, yhteiselosta.
No entäs jatkossa yritysostot? Millaisiin yritysostoihin tai investointeihin on tällä hetkellä aikeita tai tarpeita?
Me pyöritellään monenlaisia ideoita, että aikaisemminkin tätä samaa kysymystä on kysytty, että vastaus on luultavasti aika samankaltainen kuin aiemmin. Me katsotaan sekä semmoisia yhtiöitä, jotka toisivat lisää mittakaavaetuja näihin meidän olemassa oleviin liiketoiminta-alueisiin. Me katsotaan myös yrityksiä, jotka toisivat Loihdeen nykyistä tarjoamaa täydentäviä palasia eli rikastaisi meidän tarjoamaa. Monenlaisia yrityksiä katsotaan. Tässä kun katsoo nyt taaksepäin, niin tää on silleen nää yritysostot mennyt aika kivasti, että ollaan tässä 3 yritysostoa tehty ja yksi on tullut selkeästi turvaliiketoimintaan. Turvakolmio. Yksi on tullut selvästi digitaaliseen kehittämiseen eli Talent Base ja sitten yksi on tullut tavallaan näiden kahden liiketoiminnan siihen välimaastoon. Tää myös ehkä kertoo, että meillä ei oo vahvaa fokusta siinä, että meidän yritysostot kohdentuisi esimerkiksi pelkästään vaikka turvaliiketoimintaan tai pelkästään digitaaliseen kehittämiseen. Kyllä me katsotaan tota erilaisia vaihtoehtoja ja halutaan Loihdetta koko ajan rakentaa vahvemmaksi, tehokkaammaksi yhtiöksi.
Miten näette käyttöpääoman kehittyvän tänä vuonna suhteessa vuoteen 2022?
Siinä varmaan nyt merkittäviä muutoksia en enää näe, että mä mainitsin aikaisemmin, että me ollaan varauduttu tähän esimerkiksi komponenttipulaan tuol turvaliiketoimen toiminnassa, että me ollaan hieman lisätty meidän niinku varastoja siihen, että meillä olisi mahdollisimman hyvä toimitusvalmius, toimituskyky vastata asiakkaiden kysyntään. Mä luulen, että tässä puolessa niin ainakin nyt tällä hetkellä niinku näyttää, että jos tuo komponenttipula ei lähde tästä huononemaan, jos se pysyy samankaltaisena kuin se on ollut nyt, niin meidän ei tarvi lisätä niitä meidän ikään kuin varastoihin liittyviä ennakointeja nykytasosta. Arvioin, että käyttöpääoman tarve pysyy suurin piirtein samalla tasolla mitä se nähtiin olevan vuonna 2022.
Täällä on kysymys uudesta ERP-järjestelmästä. Miten se tulee näkymään liiketoiminnan Q1-tuloksessa?
Joo, me ollaan siis tuolla turvaliiketoiminnassa siirrytty uuteen toiminnanohjausjärjestelmään ja nää on aina valtavia projekteja. Mekin ollaan sitä toista vuotta jo punnerrettu. Katsotaan miten me sen kanssa päästään eteenpäin, että joskushan se on niin, että nää isot toiminnanohjausjärjestelmämuutokset niin aiheuttaa yhtiölle väliaikaisesti jotain pientä hikkaa siihen, miten sujuvasti asiat menee. En halua täysin poissulkea sitä, että se ei hetkellisesti heikentäisi meidän operaatiota siellä turvaliiketoiminnan puolella. Ne on aina isoja raskaita projekteja. Ollaan tosiaan uusi toiminnanohjausjärjestelmä otettu tässä alkuvuoden aikana käyttöön. En halua kuitenkaan maalata liiaksi mustia pilviä siitä, mutta täytyy realistisesti olla, että ne on isoja muutoksia ja jotain pientä kuoppaista matkaa monta kertaa yhtiöllä siellä alussa on tarjolla.
Tuossa vähän avasitkin tuota osingon jakautumista tota tuloksen perusteella olevaan osinkoon ja lisäosingoon, mutta kysytään vielä, onko osinkotuotto jatkossakin näin hyvä?
Tämä on asia minkä hallitus aina päättää ja arvioi. Katsoo yhtiön kokonaistilanteen ja mikä on omistaja-arvon kannalta paras. Tässä on paras nojata ehkä tuohon meidän osinkopolitiikkaan, mikä nojaa siihen, että osingon pitäisi lähtökohtaisesti perustua siihen yhtiön operatiiviseen tulokseen. Niin kuin tämän vuoden osinkoehdotuksestakin nähdään, niin se operatiiviseen tulokseen perustuva osinko on tietyn suuruinen EUR 0.15. Sitten siinä on näitä lisäpala, mikä tuli nimenomaan siitä kuituverkkojen myynnistä. Siinä on hyvä tarina ja hyvä logiikka, että mistä se lisäpala tulee. Sitten on tämä optionaalinen lisäosinko, mikä sitten liittyy yhtiön seuraavan strategiajakson pohdintoihin ja siihen liittyviin pääomatarpeisiin.
Vielä tällä hetkellä näyttäisi viimeiseltä kysymykseltä tulevaisuutta katsoen. Siirtyykö yhtiön noteeraus päälistalle, jolloin osakevaihto kasvaisi?
No tämä on yksi asia kanssa mitä ollaan hallituksen kanssa aina silloin tällöin keskusteltu ja pohdittu. se voi olla Loihde ihan luonteva polku jossain vaiheessa. mitään päätöstä siitä ei olla tehty. siihen osakkeen vaihtoon liittyen, niin sitä me ollaan jonkin verran tutkittu. Katsottu semmosia yhtiöitä, jotka ovat siirtyneet First North -listalta päälistalle. Niin ainakin ne datapisteet, joita me olemme löytäneet, niin ne ei kyllä kerro sitä tarinaa, että yhtiön osakkeen likviditeetti olisi siinä päälistalle siirtymisessä parantunut. Että ainakin niitä datapisteitä vasten, niin jos päälistalle yhtiö jonain päivänä siirtyy, niin luultavasti tuo ei voi olla se pääperuste sille työläälle projektille, et se peruste, että päälistalle siirtymiseen ja siitä vaivasta, niin ne täytyy löytyä jostain muista asioista kuin sen likviditeetin parantamisesta. Hyvä. Kiitoksia hyviä kysymyksiä ei muuta kuin oikein hyvää päivänjatkoa kaikille!